Ohjaus: Elizabeth Hesik
Yhdysvallat 2009
Kesto: 58 min
Kieli: englanti, ei tekstitystä
Lady Troyans on dokumentti jossa käsitellään rakkautta, sydänsuruja, seksuaallisuutta, kaapista ulostulemista ja kasvamista lesbon koripallojoukkueen silmin 1990-luvun Amerikassa.
Yksi päähenkilöistä, Anna, oli 1990-luvun alussa Catalina High:n Lady Troyans -koripallojoukkueen arvokkain pelaaja. Hän oli tuolloin 16 vuotias, vaaleaverikkö. Hän rakastui toiseen joukkueens pelaajaan, Quinniin joka oli afrikkalaisamerikkalainen. Ja jotta tämä rakkaustarina ei olisi liian helppo ja suoraviivainen, kuvioihin tulee kolmas tyttö, Vanessa, joka alkaa kilpailla Annan suosiosta ja rakkaudesta. Anna löytää itsensä rakkauskolmiodraaman keskeltä. Lady Troyans on noin tunnin mittainen video, jossa käsitellään joukkueen tyttöjen seksuaalisia kokeiluita keskenään - kokeiluita joiden aikana he yrittävät saada selville ovatko he lesboja, heteroita vai kenties biseksuaaleja. He tekevät kaikenlaista keskenään, pitävät hauskaa, deittailevat ja myös rakastuvat toisiinsa. Dokumentti kuvaa tuota hyvin pientä suljettua piiriä jonka sisällä tälläiset kokeilut olivat mahdollisia.
Anna on filmin päähenkilö ja kertoja. Ja filmissä keskitytään Annan ja Quinnin rakkaussuhteeseen.
Kuten monet teinitytöt kokeillessaan seksiä ja intiimejä suhteita, niin Annakin otti riskejä kehollaan sekä tunteillaan. Annan tapauksessa nämä riskit olivat niiden ottamisen arvoisia - hänestä tuli vahva ja voimakas nainen joka nyt haluaa jakaa kokemuksensa muiden kanssa ja kertoa mitä hän oppi toisten seksuaalisuutensa kanssa kamppailevien tyttöjen kanssa.