Tammikuussa 2021 julkaistava It's a Sin -sarja seuraa kolmea toisilleen alkuun tuntematonta 18-vuotiasta juuri Lontooseen muuttanutta nuorta homomiestä sekä heidän naispuolista ystäväänsä vuonna 1980-luvun alussa. Tuohon aikaan osunut aids-kriisi on merkittävässä osassa viisiosaisen draaman tarinaa. Kertomusta värittävät 80-luvun alun vaatetuksen kirkkaat sävyt ja sen ajan musiikki.
Päähenkilöt ovat Ritchie Tozer (Olly Alexander), Roscoe Babatunde (Omari Douglas), Colin Morris-Jones (Callum Scott Howells) ja miesten ystävä Jill Baxter (Lydia West). Muissa rooleissa nähdään myös Keeley Hawes, Shaun Dooley, Neil Patrick Harris, Stephen Fry ja Tracy Ann Oberman. Käsikirjoittaja on Russell T. Davies, joka tunnetaan myös Älä kerro äidille (Queer as Folk) -sarjasta. Tuotantoyhtiö on Red Production Company.
Sarjaa esittelee esimerkiksi Attitude.
Kuvaukset käynnistyivät Manchesterissa lokakuussa 2019 ja alkuaan sarjan julkaisua suunniteltiin vuodelle 2020. Sarjan työnimenä oli The Boys ja myöhemmin Boys, mutta syksyllä sitä lopulta mainostettiin Brianniassa Pet Shop Boys -yhtyeen vuonna 1987 julkaistun kappaleen nimisenä.
Sarja on tulossa katsottavaksi HBO Nordic -palveluun 23. tammikuuta. Sarjan tulosta palveluun kerrotaan Muropaketti-palvelussa. Britanniassa ensi-ilta on Channel 4 -kanavalla jo edellisenä päinä, jonka jälkeen kaikki viisi jaksoa tulevat katsottavaksi sen verkkoalustalle.