Mikkelissä on vietetty lauantaina 27. lokakuuta järjestyksessään toista Mikkeli Pride -tapahtumaa.
Pride-päivän ohjelma alkoi kello 11. Silloin käynnistyi yhdenvertaisuustapahtuma torin laidalla sijaitsevan kauppakeskus Stellan Tähtitorilla. Torin toisella laidalla lippusalkoihin oli nostettu sateenkaariliput.
Kolmituntinen ohjelma käynnistyi tanssiesityksellä. Sen jälkeen käynnistyi vuorossa ennakkoluuloja nuorison, seniorien, sateenkaariperheiden ja uskonnon näkökulmista käsittelevä asiantuntijoiden paneelikeskustelu. Tämän jälkeen oli vuorossa ja Mr. Gay Finland -kilpailussa mukana olleen Rami Kiiskisen haastattelu. Sen jälkeen ohjelma jatkui toisella tanssiesityksellä ja järjestöpöytien esittelyllä. Päätteeksi esiintyi vuoden 2017 Helsinki Drag Battle -voittaja Miss B.
Järjestöpöydät sijaitsivat lavan vierellä ja toisella puolen lavaa oli ”kaappi”, jossa saattoi kuvauttaa itsensä kaapista tulevana. Esteettömyyteen pyrkivä tapahtuma oli myös viitottu. Esiintymislavan edustalla ohjelmaa seurasi runsaasti väkeä, kuka pidemmän ja kuka lyhyemmän hetken. Pride-tapahtumaa koordinoiva Iina Särkkä kertoi, päivän aikana ohjelmaa ainakin hetken seuranneiden määrän voi lasksea tuhansissa. Hän kertoi, että päivän aikana prideen kuuluu viisi erillistä tapahtumaa.
Aamupäivällä käynnistyi myös pride-brunssi ja stand up -tilaisuus. Pitkin päivää torilla järjestettiin lapsille koira-ajelua, kirjastossa satutuokioita. Käynnissä oli myös piirustuskilpailu otsikolla "Meidän perhe". Lisäksi Hivpoint oli paikalla ja järjesti hiv-pikatestausta.
Parin tunnin jäähdyttelyn jälkeen ohjelma jatkui Mikkelin torilla kello 17. Mikkelin kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston ensimmäinen varapuhjeenjohtaja Oskari Valtola. Marita Karvisen sanoin kuultiin valtakunnan Setan tervehdys. Hän oli huolissaan siitä, että monissa kaupungeissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuudesta huolehtimisesta joutuvat kantamaan huolta järjestöt niukoin resurssein. Hän peräänkuulutti näiden toimijoiden avokätisempää resursointia.
Heidän jälkeenä kuultiin vielä Mikkelistä lähtöisin olevan Miss B -nimellä tunnetun drag-taiteilijan monia koskettanut puheenvuoro. Hän kertoi tarinansa pikkukaupungista Helsinkiin muuttamisesta - ja muistutti, että erilaisuus voi olla myös voimavara.
Toritapahtuman ja sitä seuranneen pride-kulkueen aikana oli käynnissä pukukilpailu, jossa palkittiin loistavin puku. Kulkueeseen osallistui arvion mukaan runsas 500 ihmistä.
Päivän huipennus oli pride-kulkue, joka lähti liikkeelle torilta kello 18 pitkin Porrassalmenkatua, Vilhonkatua sekä Maaherrankatua ja palasi torille Porrassalmenkatua pitkin kierrettyään ensin Kirkkopuiston. Reitin pituus oli noin puolitoista kilometriä. Kulkueeseen osallistuneilla oli sateenkaarilippujen ja muun värikkään kulkuerekvisiitan lisäksi mukanaan taskulamppuja ja muita valoa tuottavia välineitä, jotka loivat hämärtyneeseen syysiltaan taianomaista tunnelmaa. Kulkueen tunnuslauseena oli ”valoa ja väriä pimeään”.
Illan ohjelmistoon kuului jatkobileet nuorille Starlightissa. Bileet täysi-ikäisille taas jatkuivat Bar'n'Night Vaakunassa aamuyön puolelle, ja siellä esiintyivät Afrodisiac, Peter Juhan, Miss B ja SOFA.
Mikkeli Pride kertoo verkkosivuillaan, että se haluaa tuoda esiin sen, että Suomessa tasa-arvoisten ja yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisessa on suuria maantieteellisiä eroja.
Uusi yhdistys
Mikkeli Pride -tapahtumaa koordinoiva Iina Särkkä kertoi ranneliike.netille Etelä-Savoon juuri perustetusta uudesta yhdistyksestä. Vuoden 2018 pride on vielä Savon Setan järjestämä, mutta tulevaisuudessa Etelä-Savo Pride paitsi järjestää pride-tapahtumia, huolehtii myös esimerkiksi sateenkaarinuorille suunnatusta toiminnasta.