Tämä on varmaan kolmas kerta, kun ranneliike.netissä muistetaan radion lukupiiriä, vaikka se on kokoontunut seitsemän vuoden ajan useita kertoja vuodessa. Se on kolmen tunnin maraton-lähetys, johon kuulijat osallistuvat omine lukukokemuksineen. Edellisen kerran kommentoimme, kun keskusteltiin Tove Janssonin Taikatalvesta. Sitä ennen esittelimme lukupiiriä, kun aiheena oli Christopher Isherwoodin Berliini-kirja “Jäähyväiset Berliinille”.
Lukupiiriä voi kuunnella nautinnolla, vaikkei olisi lukenut sivuakaan Proustin tiiliskivi-romaanisarjasta. Vieraina keskustelussa olivat tällä kertaa Juhanna Vartiainen ja Hannu Väisänen. Keskustelua johdattivat konkarit Juha Hurme ja Tarleena Sammalkorpi. Kaikki he tuntevat hyvin Proustinsa pieniä yksityiskohtia myöten, vaikka Hurme tunnustaakin, ettei hän ole kaikkia osia ehtinyt lukea läpi. Eipä haitannut. Uudelle lukijalle annetaan viisas ohje: kannattaisi aloittaa viimeisestä osasta 10 ja sitten palata alkuun tai kakkososaan.
Seitsemäs osa, Sodoma ja Gomorra, sisältää alkulehdillään 40 sivun mittaisen julistuksen, jonka avulla jokainen voi testata omia sieto- ja suvaitsevuusrajojaan. Homoista ja lesboista puhuttiin lukupiirissä pitkään.
Vaikka kirja on oma maailmansa eikä sitä pitäisi sekoittaa Proustin yksityiselämään, niin kuitenkin ne ovat lähtemättömästi sidoksissa toisiinsa. Marcel Proust syntyi 1871 Pariisissa katoliseen lääkäriperheeseen. Äiti oli lähtöisin elassilaisesta pankkiirisuvusta. Marcel oli lapsuudessaan sairaalloinen. Hänestä huolehti kolme naista: isoäiti, äiti ja sisäkkö Francoise. Suhde äitiin oli erityisen intensiivinen. 14-vuotiaana koulussa hän joutui täyttämään kyselylomakkeen, jossa kysyttiin elämän kauheinta asiaa. Marcelille se ole, että hän joutuisi eroon äidistään. Kun hän vietti aikaa sedän linnassa Anteuilissa, hän itki lähes jatkuvasti eroa, mutta muuten elämän olosuheet olivat hyvät.
Homoseksuaalisuutensa Marcel tajusi aika myöhään, ainakin kirjeiden perusteella. Hän ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan, jotta pääsisi lähelle nuoria salskeita miehiä. Pari romanialaisen suurmaanomistajan poikaa oli hänelle mieluisia. Koko ajan hän pelkäsi, että äiti saisi tietää. Syyllisyys oli leimaa-antavaa Marcelille.
Isä kuoli 1903 ja äiti kaksi vuotta myöhemmin. Pojalle jäi iso omaisuus. Ystäviä oli vähän, ja elämäntapa oli eristäytyvä. Kun hän Normandiassa asui paikallisessa hotellissa, hän varasi itselleen myös viereiset huoneet, etteivät naapurit häirtsisi.
Vuonna 1905 hän tapasi 18-vuotiaan automekaanikon Alfred Agostinellin, josta tuli hänelle ptikäaikainen ystävä ja autonkuljettaja. Pariisissa oli yhteinen asunto. Marcel kustansi Alfredille lentokoulun. Onnettomasti 1914 ensilento päätyi mereen, ja Alfred kuoli – uimataidottomana, kerrottiin lukupiirissä.
Marcel eristäytyi Pariisin asuntoonsa. Ikkunoissa verhot oli vedetty eteen eikä paljon tuuleteltu. Automatkoillakin ikkunat olivat visusti kiinni, ettei bronkiitti iske keuhkoputkiin. Kun Marcel Proust kuoli vuonna 1922, hän ei voinut vielä aavistaa, millaisen vaikutuksen "Kadonnutta aikaa etsimässä" tekisi jälkimaailmaan. Monelle se tuntuu olevan kuin maallinen raamattu. Muuten, viimeinen eli 10. osa julkaistiin suomennoksena vuonna 2007.
Ohjelma on Ylen Areenassa kuukauden ajan. Sodoman ja Gomorran asioita käsitellään laajemmin ohjelman kakkostunnilla.