Helsinki Priden paneelikeskustelu: Ketkä mahtuvat pukuhuoneeseen

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006

Helsinki Priden keskiviikkoisessa paneelikeskustelussa pohdittiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten asemaa liikunnassa ja urheilussa. Vasta aivan viiime vuosina asiasta on alettu keskustella urheilujärjestöissä ja julkisuudessa, mutta ongelmia on edelleen runsaasti. Vain muutama yksittäinen urheilija on uskaltautunut ulos kaapista.

Liikunta ja urheilu ovat tärkeitä osasia lapsen ja nuoren kasvussa. Lapsena ja nuorena koetut yhteiset hetket urheilun parissa pitävät yllä ihmissuhteita läpi elämän. Kuitenkin ilmapiiri liikunnanopetuksessa tai paikallisessa urheilujärjestössä voi olla korostuneen heteromainen, ja se karkottaa pois erilaisiksi itsensä tuntevat nuoret. Urheilun pitäisi yhdistää, mutta esim. liikuntatunneilla se erottaa, jos queereiksi itsensä tuntevat pannaan kävelemään, kun muut pelaavat joukkuepelejä.

Miten näitä vammoja korjataan myöhemmin? Miten myös homo-, lesbo- ja transnuoret saataisiin takaisin liikunnan ja urheilun piiriin? Onko homoille, lesboille ja transnuorille tilaa urheiluhallien pukukopeissa ja kentällä? Paneelikeskustelu viritti monia uusia kysymyksiä.

Seuraavassa yhteenvedonomaisesti käsiteltyjä aiheita ja puheenvuorot äänitiedostoina.

Tässä keskustelijat ja heidän näkökulmansa asiaan:

Jari Kupila Urheilulehdestä kertoo oman urheilu-uransa aikaisesta kokemuksesta: urheilujärjestelmä patistaa urheilijoita tiettyihin muotteihin. Urheilijan pitäisi olla tietynlainen. Ajat ovat tosin alkaneet muuttua, mutta eivät riittävästi.

Timo Marjamaa edustaa jalkapallon korkeinta pääsarjaa, Veikkausliigaa. Jalkapallossa pitäisi olla muitakin arvoja kuin voittaminen, kilpaileminen ja menestyminen. Suomessa on 120 000 pelaajaa ja on heidän perheensä ja muut asiaan liittyvät ihmiset. Viikkotasolla jalkapallo koskettaa 600 000-800 000 ihmistä. Veikkausliigalla pääsarjana on vastuu tuoda asioita esille. Kansainvälisellä tasolla on lähdetty vahvasti rasismin vastaiseen toimintaan. Suomessakin se on ollut agendalla, mutta on haluttu tuoda esiin muitakin arvoja ja vastustaa syrjintää. Jalkapallon tulisi olla avointa kaikille.

Hanna Huumonen tulee Opiskelijoiden liikuntaliitosta. Hän on liiton puheenjohtajana. Hänellä on maailmalla 170 kolleegaa ja näistä 99% on keski-iän ylittäneitä miehiä. Kansainvälisesti rakenteet ovat patriarkaalisia. Hän on usein joutunut keskustelemaan siitä, onko naisurheilu yhtä arvokasta kuin miesten urheilu. Jos aletaan puhua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, alkaa hiljaisuus. Hiljaisuutta on myös Suomessa.

Erika Patrikainen on homourheilujärjestö HOTin uusi puheenjohtaja. Hän tarkastelee asioita homourheilijoiden näkökulmasta.

Audio

Kukin panelisti toi mukanaan kuvan, jolla hän haluaisi havainnollistaa urheilijan asemaa. Jari Kupilan kuvassa on korkeushyppyrima. Urheilijan on kaivettava itsestään kaikki resurssit, jotta hän pääsisi riman yli. Siihen tarvitaan kokonainen persoona.

Toisen kuvan toi HOTin puheenjohtaja Erika Patrikainen. Kuva on Budapestin Eurogames-kisoista.

Hanna Huumonen toi kuvan kyltistä, jossa on pukukopin miesten puoli ja naisten puoli. Tämä kaksijakoinen ajattelu leikkaa pois paljon ihmisiä urheilun ja liikunnan piiristä. On ihmisiä, jotka eivät kuulu selkeästi kumpaankaan lokeroon

Timo Marjamaa toi kuvan, jossa on hieman modifioitu Veikkausliigan bränditunnus tai logo. Viime vuonna Moskovassa oli ns. sateenkaarikynsi-tapaus. Silloin oltiin valmiit tekemään logosta uusi versio. Se oli hetken julkisuudessa. Jalkapallon parissa kaapistatuloja on nolla, mutta tämä on signaali, että voi tulla kaapista.

Audio

Valtion urheilu- ja liikuntaneuvosto on juuri julkaissut tutkimuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnästä urheilun ja liikunnan parissa. Siitä tutkimuksesta esiteltiin muutamia kohtia. Johtopäätöksenä oli, että ollaan kaukana reilun pelin edellyttämästä nollatoleranssista. Yksilötasolla seuraukset ovat merkittäviä.

Audio

Miten panelistit kommentoivat tutkimustuloksia? Jari Kupila Urheilulehdestä kuvaa tilannetta umpihuonoksi, mutta parin viime vuoden aikana on näkynyt jotain toivonkipinää. Nyt urheilujärjestöissä pitäisi kysyä: mikä urheilun merkitys on yhteiskunnassa. Suomalaisen urheilijan kasvureitti on yksipuolinen. Täytyy olla tietynlainen ihminen, jotta olisi hyvä urheilija. Jos nuori mies erehtyy sivariin, sillä on vaikutus urheilu-uralle. Väärä ihonväri on hankala, samoin, jos tulee vääränlaisesta perheestä. Kaikki nämä vaikeat kysymykset pitäisi nostaa pöydälle.

Timo Marjamaan mielestä urheilu tulee hieman muun yhteiskunnan perässä. Aikaisemmin arvomaailmaa ei mitenkään tuotu esille. Kova kilpailu toi viidakonlakeja. Nyt suunta on parempi.

Jari Kupila arvelee, että kun 1990-luvulla syntyneet tulevat urheilun arkeen, heidän arvomaailmansa on aivan toinen kuin vanhemmilla ja urheilujärjestöjen johtajilla. Järjestöjen johdossa on aivan erityyppinen porukka kuin kentillä.

Erika Patrikainen HOTista kertoi viestin kansainvälisestä seminaarista. Esim. Ranskassa urheilukouluissa nuoret 10-11-vuotiaat olivat paljon kovempia asenteissaan homoja kohtaan kuin vanhemmat. Tärkeää on valmennus: mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

Hanna Huumosen mielestä on hyvin tärkeää, kuka arvoja välittää ja kenen on vastuu. Esim. valmentaja saattaa homotella. Liikunnan opetuksessa on hyvin heteronormatiiviset oletukset. Liikunnanopettajat ovat itse heteroita, ja he kohtaavat näitä paineita. Koulun liikuntatunnit ovat tärkein paikka, joissa voidaan purkaa tällaisia vahingollisia oletuksia. Jo se, että on erikseen poikien ja tyttöjen liikuntaa, on haitallista. Liikunnanopettajilla ja valmentajilla on hyvin paljon vastuuta.

Jari Kupilan mielestä liikuntatunteja pitäisi miettiä kokonaisuutena. Ei homottelusta kukaan luokassa nauti. On jokaisen etu, että tunnelma muuttuisi. Kuka pitäisi vaihtaa? Vanhemmat, opettaja, valmentaja, urheilujohtaja? Ongelma on aika syvällä.

Audio

Urheilu tulee hieman jälkijunassa. Työelämässä ollaan pidemmällä yhdenvertaisten oikeuksien suhteen. Työelämässä moninaisuus ei ole samalla tavoin ongelma kuin urheilussa. Miksi urheilu on jäänyt jälkeen?

Timo Marjamaa sanoo, että urheilu on poikkeuksellinen työympäristö. On pieni porukka ja tiivistä yhdessäoloa. Vaatii pitkäaikaista ponnistusta saada asenteet sellaisiksi, että erilaisuuteen ei enää kiinnitetä huomiota

Hanna Huumonen sanoo, että vertaus työyhteisöihin on hyvä. Ei työpaikoilta eroteta transihmistä, joka korjaa sukupuoltaan. Urheilussa ollaan takapajuisia.

Erika Patrikaisen mielestä ongelma on siinä, että urheilussa arvostetaan vain heteromiestä. Naisille tämä on myös vaikeaa. Pitäisi olla lihaksikas ja samalla hyvin feminiininen, jotta miellyttäisi miesten silmää.

Jari Kupila kysyy: miksi meillä yhteiskunnassa on urheilua ja miksi puoli miljoonaa ihmistä harrastaa sitä. Mitä hyvää se tuottaaa meille? Urheilu tuottaa mitallikiiman. Kisoissa on pärjättävä. Onko se urheilun yhteiskunnallinen tehtävä? Oikeasti tämä on kasvatusympäristö.

Timo Marjamaan mielestä urheilu ohjaa ihmistä ylittämään itsensä, kehittämään itseään sitkeästi ja pitkäjännitteisesti ja toimimaan yhteisössä sääntöjen mukaisesti, kunnioittaen toisia. Urheilun kautta löytää itsensä. Hyvin tärkeitä ovat sosiaaliset suhteet vuosien varrella.

Voisiko olla niin, että urheilun arvomaailmaa laahaa perässä, koska urheiluun liitetään usein vahva maanpuolustuksen ja nationalismin leima. Sodan jälkeen uutta tehtävää urheilulle ei ole tullut tilalle. Yksittäiselle urheilijalle voi olla raskas tehtävä edustaa isänmaata ja voittaa mitallit isänmaalle, kun todellisuudessa hän on tullut kisaamaan yksilönä. Mutta myös heterous ja mieheys ovat urheilulle tyypillistä, Jalkapallokisat eivät ole "miesten MM-kisat" vaan MM-kisat. Naisten kohdalla aina muistetaan mainita, että ne koskevat vain naisia.

Audio

Paneelikeskustelun loppupuolella keskusteltiiin siitä, pitäisikö urheilijan tulla kaapista. Jätetäänkö urheilija yksin, kun hän tulee kaapista? Asioista keskustellaan kattojärjstöissä, mutta varsinainen ongelma on kentän laidalla. Ei ole sellaista kattavaa valmentajakoulutusta, jossa tällaisia asioita käsiteltäisiin. Valmentajaksi tullaan hyvin eri perustein. Isät ja äidit voivat aloittaa oman lapsensa valmentamisen, ja heistä tulee muillekin valmentajia. Yhdenvertaisuuskoulutus puuttuu. Myös urheilevien lasten vanhemmat voivat olla hyvin ahdasmielisiä. Jos ryhmässä on homo/lesbonuori, jotkut vanhemmat voivat tulla vaatimaan tällaisen nuoren poistamista ryhmästä.

Audio

Tilaisuuus päättyi siihen,, että Jari Kupila luki kirjoittamansa kolumnin tästä teemasta. Miksi urheilussa pitäisi puhua seksuaalisten vähemmistöjen asioista.

Audio

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!