Ruotsin parhaana naisjalkapalloilijana palkittu Caroline Seger, 27, päätti lopettaa valehtelun ja salailun ja tuli kaapista. ”Minulla kesti pitkään hyväksyä se tosiasia, että sytynkin naisista”, sanoo Seger ruotsalaislehden haastattelussa. ”Haluan auttaa nuoria, jotka pähkäilevät tämän saman asian kanssa”, kertoo päätöksensä motiiveista.
Caroline Seger kertoo oppineensa taitavaksi välttelijäksi ollessaan kaapissa. ”Annoin ymmärtää tapailevani poikia tai jollain muulla keinoilla johdattelun utelut kauemmaksi asioiden todellisesta laidasta.”
Ruotsin jalkapallomaajoukkueessa vuonna 2005 debytoinut tähti ei ainakaan ole huolissaan ilmoituksensa vaikutuksesta urheilulliseen puoleen, sillä hänen odotetaan johtavan joukkuettaan EM-kotikentällä vielä tänä kesänä. Päinvastainen ajattelutapa tuntuu olevan vallalla Pohjanlahden ja Venäjän välisellä rajamaalla; Image-lehden leikkimieliseen ja harmittomaan ”pussausnumeroon” etsittiin tunnettuja suomalaisia kaikilta yhteiskunnan osa-alueilta. Lopputuloksissa nähtiin mm. ministeri, arvostettuja professoreita, näyttelijöitä, koomikoita, huippumalleja, tunnettuja artisteja ja jopa julkkiskokki. Sen sijaan urheilijat loistivat poissaolollaan. ” ”Jos pussaisin lehdessä miestä, saisin väistämättä kuulla siitä. En voi lähteä mukaan mihinkään, mikä voi heikentää urheilusuoritusta ja antaa tasoitusta vastustajalle”, kuului erään jääkiekkoilijan vastalause, joka vuoden 2013 tähänastisten tapahtumien valossa vaikuttaa joko kehnolta tekosyyltä tai – asian ollessa totta – hälyttävältä signaalilta suomalaisen urheilun nykytilasta.
Seuraan suomalaisen urheilun pulssia tarkasti ja väitän, että me olemme jopa 20 vuotta monia länsimaita jäljessä. Jopa konservatiivisena urheilumaana pidetty USA on osoittanut, että nopeasti - puolessa vuodessa - kenttä voidaan järjestellä aivan uuteen uskoon.
Jos suomalaisessa urheilussa alkaa muutoksen tuulet puhaltaa, niin se tapahtuu todennäköisesti jossain vähemmälle huomiolle jääneessä lajissa. Olen sanonut, että Suomessa on kaksi urheilulajia: 1. jääkiekko, 2. kaikki muut paitsi jääkiekko. Tämä asetelman vinoutuminen (sponsorit, media, maksavat katsojat) yhden lajin varaan on tehnyt enemmän haittaa kuin hyvää. Se on antanut "ykköslajille" mahdollisuuden elää siinä harhassa, että se voi luoda oman todellisuutensa ja muut elävät sen mukaan.
Lisäksi on naurettavaa vetää tuollaista linjaa, jossa on aihe, josta ei voida julkisesti puhua. Korostan tässä, että kenenkään ei tarvitse puhua omasta yksityiselämästään. Yksityiselämästään puhuminen tai puhumatta jättäminen on jokaisen oma asia. Mutta ihmisten mielikuvat eivät rakennu vain sanojen ja tekojen pohjalta, vaan myös sanomatta ja tekemättä jättämisten pohjalta. Tiedän yrityksiä, jotka ovat lopettaneet jääkiekon sponsoroinnin lajin imagon nurjan puolen takia. Tiedän henkilöitä, jotka ovat lopettaneet SM-liigapeleissä käymisen samasta syystä. Tiedän junioreita, jotka ovat lopettaneet harrastuksen samasta syystä. Silti huipulla ei koeta tarvetta reagoida: niin kauan kuin palkka tulee tilille, ei tarvi tehdä mitään, on nykyinen asenne.
On tilanteita, joissa voi yrittää pelata aikaa. Tämä ei ole sellainen tilanne. Vaikenemisen ja tekemättömyyden aikalisä saattoi olla tilapäisratkaisu 2000-luvun taitteessa. Nyt tämä tilapäisratkaisu on kestänyt 13 vuotta. Hitaasti mutta varmasti se nakertaa urheilun asemaa.
Lehdistökään ei enää palvo kiekkosankareita samalla tavalla kuin ennen. Humalasekoilut ja ravintolan viheristutuksiin virtsaamiset uutisoidaan - kuvien ja videoiden kera. Koska lähin kamera on usein siellä, missä on lähin kännykkä, tuo trendi ei ainakaan laimene. Ja hyvä niin. Jos yksi laji kahmii koko urheilukentän resurssit, se tuo mukanaan myös vastuun koko urheilukultturin kehittämisestä.
Henkilökohtaisella tasolla muistan aina tämän hiljattain sattuneen tapauksen. Siinä monta kymmentä suomalaista jääkiekkoilijaa vaikeni kuin muuri, vaikka kyseessä oli vaarattomasta, harmittomasta ja hyvästä asiasta. Kun saman asian tiimoilta olin yhteydessä erääseen toiseen vahvaan jääkiekkomaahan, vastaus tuli nopeasti ja se oli: "montako tarvitaan ja onko jotain tiettyjä, jotka halutaan?".
Suomalainen urheilu ja varsinkin jääkiekko passivoi itsensä hengiltä, jos se betonoituu jonnekin 1900-luvun kultaisiin vuosikymmeniin. Toisaalta se on ehkä hyväkin asia. Kaskeaminen eli metsän polttaminen viljelysmaaksi vapauttaa ravinteita maaperään ja hedelmällisessä maaperässä (tässä tapauksessa entisen ykköslajin raunioilla) on muiden hyvä alkaa kasvaa. En mitenkään usko, että suomalainen jääkiekko ottaisi lusikan kauniseen käteen ja käyttäyisi asemansa ja tämän vuosikymmenen edellyttämällä tavalla.
