Snoop Lion ei tiedä hyväksytäänkö homous koskaan rap-musiikissa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 5
Hip hop -kulttuuriin yhdistetään perinteisesti maskuliininen uho.

Aiemmin nimellä Snoop Dogg tunnettu artisti Snoop Lion sanoo, ettei tiedä, tuleeko homoseksuaalisuudesta koskaan hyväksyttyä rap-musiikissa.

Guardian kysyi Snoop Lionilta, oliko r'n'b-tähti Frank Oceanin kaapistatulo kesällä 2012 merkki asenteiden muutoksessa rap-musiikin piirissä. Snoop Lionin mukaan ei, sillä Frank Ocean on laulaja. Laulajien kohdalla asia on hänen mielestään toinen.

Homoseksuaalisuuden hyväksyminen on ongelmallista rapin piirissä hänen mukaansa siksi, että hip-hopiin liittyy tietynlainen maskuliininen asenne, samoin kuin vaikkapa jalkapallojoukkueessa.

Snoop Lionille henkilökohtaisesti homous ei kuitenkaan mukaan ole ongelma ja hän kertoi Guardianille, että hänellä on muutamia homoseksuaaleja kavereita. Maaliskuun lopussa Snoop Lion totesi myös, ettei hänellä ole mitään samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastaan.

- Ennen homoja hakattiin. Oli siistiä hakata homoja aikanaan. Mutta 90- ja 2000-luvulla homoseksuaalisuus on hyväksyttävä tapa elää. Tavallisia työtä tekeviä ihmisiä. Nykyään heidät hyväksytään, arvioi Snoop Lion.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- He ovat kokeneet samat asiat kuin me mustat aikanamme.

Elokuussa 2012 Snoop ilmoitti ottaneensa uudeksi taiteilijanimekseen Snoop Lion, koska hän vaihtaa tyylilajia; rapista reggaeen. Vuonna 1971 Kaliforniassa syntynyt Snoop Dogg (oik. Calvin Cordozar Broadus, Jr.) on ollut yksi menestyneimmistä rap-artisteista 1990-luvulta lähtien. Hän on esiintynyt myös elokuvissa.

Guardian: From Snoop Dogg to Snoop Lion: the reinvention of a gangster rapper
nme.com: Snoop Lion says he doesn´t know whether homosexuality will ever be seen as ´acceptable´ in rap music
nelonen.fi: Snoop Lion: ´Homoseksuaalisuus ei ehkä koskaan ole hyväksyttävää rap-musiikissa´

5 kommenttia

"Homoseksuaalisuuden hyväksyminen on ongelmallista rapin piirissä hänen mukaansa siksi, että hip-hopiin liittyy tietynlainen maskuliininen asenne, samoin kuin vaikkapa jalkapallojoukkueessa."

Niin, kaksi miestä, vain keskenään. Sen maskuliinisemmaksi ei pääse, muniaan myöten, vaikka kuinka räppäis, hiphoppais tai reggaeis.

Ja kun homoseksuaalisuus ei ole "tapa elää", vaan itse elämää.
- vai onko Snoop Lionista olla musta = olla _tapa_ elää?

Snoop Lionin kannattaisi päästä afro-juurilleen. Siellä seksuaalisuudet olivat luonnollista - eikä saatu hiphop-hepulia homoista.

reggae o'gay?

Kommenttia muokattu: 07.04.2013 klo 01:39
No, onneksi homot ovat niin avarakatseisia (?), että hyväksyivät aikoinaan (F)Eminemin anteeksipyynnön (?).

Rap®gae musiikkia tekee myös koko joukko avoimesti homo- ja lesboartisteja.

Täkyinä vaikka MC Kinky on nykyään Feral
http://www.youtube.com/watch?v=nIPr5VfuE5s

Ja Boy Georgelta on tulossa (ilmeisesti) kunnon old school reggae levy, Boy George on vuosia puhunut homofobiasta rap®gaemusiikissa. Näitä uutisia toivoisi lukevan homomediassa.