Homous on edelleen vaiettu asia monilla työelämän miesvaltaisilla aloilla. MTV3:n verkkosivuilla julkaistussa jutussa akatemiatutkija Tuula Juvonen nimeää tällaisiksi aloiksi esimerkiksi liike-elämän, politiikan, poliisin ja urheilun.
Juvosen mukaan joidenkin alojen "äijäkulttuuri" ajaa homomiehiä pysyttelemään kaapissa, jotta työarki olisi helpompaa. Juvonen mainitsee seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuvien asenteiden vaihtelevan myös paikkakunnittain.
- Se mikä on mahdollista pääkaupunkiseudulla tai suurimmissa kaupungeissa, ei välttämättä ole mahdollista pienemmillä paikkakunnilla, sanoo Juvonen MTV3:n verkkosivuilla julkaistussa jutussa.
Juvosen arvion mukaan puolustusvoimissa on ryhdytty toimenpiteisiin asenteiden muuttamiseksi. Kirkossa pappina toimiminen avoimesti homona on sen sijaan yhä tabu.
Lasten kanssa tekemisissä olevissa töissä, kuten esimerkiksi koulun tai lastentarhan opettajana toimivan on vaikeaa tulla kaapista varsinkin lasten vanhemmille. Juvosen mukaan on kuitenkin tärkeää, että lapset näkisivät erilaisia roolimalleja.