Amnesty International tukee Baltic Prideä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

Amnesty International on jo parin vuoden ajan ollut aktiivisena tukijana Latvian Pridessa. Tästä vuodesta alkaen Baltian maat yhdessä järjestävät Pride-tapahtuman, ns. Baltic Priden. Tänä vuonna se on Riiassa, ensi vuonna Vilnassa Liettuan puolella. Liettua joutuu siis ensi vuonna vaikeaan tilanteeseen, kun poliittinen johto tulee mahdollisesti vaatimaan priden totaalista kieltämistä. Tämänvuotinen pride-tapahtuma on herättänyt Latviassa vastustusta, mutta Latvian johto ei halua rettelöidä EU:ta vastaan. On tärkeää, että Baltic Pride tänä vuonna onnistuu ja siellä on paljon ulkomaista tukea, koska siitä menee viesti ensi vuotta varten Liettuaan.

Tämänvuotisen Riiassa järjestettävän Baltic Priden osalta Amnesty International on asettanut tavoitteekseen, että viranomaiset eivät puutu mielenosoitusoikeuteen. Amnesty aikoo tuoda mukaan kansainvälistä solidaarisuutta, ja samalla vaaditaan, että poliisi hoitaa tehtävänsä asiallisesti ja suojaa paraatia vastamielenosoittajilta.

Amnesty International on luonut strategisen yhteistyön latvialaisen homojärjestön, Mozaikan kanssa. Yhteistyön ansiosta Latviaan on muodostunut nuorten aktiivien joukko, joka toimii syrjintää vastaan ja saa siihen Amnestyn tuen. Ruotsin ja Tanskan Amnesty-osastot ovat tukeneet latvialaisia.


Talouslaman vaikutukset

Latvia on kärsinyt pahasti talouslamasta. Tammikuussa oli laajoja mielenosituksia. Väkivaltaisuuksissa pidätettiin n. 100 ihmistä. Hallintoa maassa on pienennetty, ja esim. poliisi on kärsinyt leikkauksista. Helmikuussa hallitus kaatui ja tilalle saatiin uusi keskusta-oikeisto-hallitus. Mozaika joutuu hakemaan mielenosoituslupaa Baltic Pridelle, ja voi olla, että lamaongelmien vuoksi mielenositusoikeutta rajoitetaan, koska tarvittavaa poliisivoimaa ei ole kylliksi, ja suojaaminen tulisi liian kalliiksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jos Baltic Pride sallitaan suunnitellussa laajuudessa, se voi aiheuttaa vihaisia reaktioita: vähäisiä valtion rahoja käytetään perverssien juhliin. Lupa Baltic Prideen tullaan saamaan vasta muutamaa viikkoa ennen tapahtumaa. Paraikaa Amnesty International ja Mozaika ovat
suunnittelemassa vaihtoehto-ohjelmaa kiellon varalle. Se voisi olla pistemäisiä tilaisuuksia eri paikoissa.

Amnesty toivoo Baltic Prideen mahdollisimman suurta kansainvälistä osanottoa, vaikka epävarmuustekijöitä onkin. Amnesty aikoo olla kirjeenvaihdossa viranomaisten kanssa. Latvian viranomaisia muistutetaan kansainvälisistä velvoitteista suojella tällaista tapahtumaa.

(Lähde: Amnestyn muistio)

Vihreille huono ajankohta?


Vihreät olivat laajasti mukana toissa vuonna Riian Pridellä. Tänä vuonna samaan aikaan osuu vihreiden puoluekokous. Monet yksityishenkilöt ovat myös kertoneet, että ajankohta on huono, koska Moskovassa on Euroviisujen loppukilpailu ja seuraavana päivänä on kansainvälinen homofobian vastainen päivä. Tietenkin näitä tapahtumia voi viettää myös Riiassa.

Baltic Priden tapahtumia on 14.-16. toukokuuta ja paraati on 16.5. alkaen klo 12, mikäli se sallitaan.

Kuvassa vihreiden pride-kalenteri vuonna 2007. Kiirettä piti, sillä vihreät nuoret osallistuivat ryhmänä kolmeen pride-tapahtumaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!