Serbialainen mies tuomittiin homon syrjimisestä työpaikalla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Eräs oikeusistuin Pohjois-Serbiassa tuomitsi miehen rahalliseen korvaukseen tämän syrjittyä työtoveriaan sukupuolisen suuntautumisen takia. Novi Sadista kotoisin oleva syytetty joutui maksamaan kantajalle 180,000 dinaarin (1600 euron) korvauksen henkisestä kärsimyksestä, henkilökohtaisten oikeuksien rikkomisesta ja kunnianloukkauksesta. Hän joutuu myös maksamaan kantajaa edustaneelle Gay Straight Alliance-järjestölle (GSA) 99,000 dinaarin (885 euron) oikeuskulut.

Vetoomustuomioistuin totesi, että sanaa ”hinttari” oli käytetty miehen kuvailemiseksi ”kielteisellä, nöyryyttävällä, halventavalla ja loukkaavalla tavalla”. Kantaja otti yhteyttä GSA:han ensimmäisen kerran vuonna 2011, jolloin hän kertoi työtovereiden kiusanneen häntä fyysisesti sekä uhanneen ja loukanneen häntä.

Nyt Serbiassa on ensimmäisen kerran langetettu tuomio työpaikalla tapahtuneesta, seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvasta syrjinnästä.

Lokakuussa Serbian pääministeri Ivica Dacic kertoi suunnitellun gay pride-marssin tulleen peruutetuksi toisena perättäisenä vuotena turvallisuusongelmien takia. Yhdistyneet kansakunnat kehotti maan hallitusta harkitsemaan kieltoa uudestaan.

Äärioikeistolainen serbijohtaja, jonka homoihin kohdistuneet tappouhkaukset johtivat Belgradin vuoden 2012 gay pride-marssin peruuttamiseen, tuomittiin viime vuonna 10 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Äsken tehdyn tutkimuksen mukaan vain 26% Serbian asukkaista on sitä mieltä, että hallituksen on suojeltava homojen ja lesbojen oikeuksia kun taas 62% on eri mieltä.

Pink news (Englanti)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!