Seta-säätiön tuki HLBTI-kulttuurille on ollut monipuolista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Seta-säätiö on vuoteen 2011 mennessä tukenut HLBTI-kulttuuria monin tavoin. Taloudellisesti hyvinä aikoina on apurahoja voinut anoa keväisin ja syksyisin. Tällä hetkellä ei heikon talouden vuoksi apurahoja jaeta.

Seta-säätiö on toiminut Setan yhteydessä jo 1980-luvun alusta alkaen. Perustamispäivä on 5. kesäkuuta 1982. Vuonna 1984 säätiö perusti Ravintola Oy Afroditen ja avasi Iso Roobertinkadulla Suomen ensimmäisen seksuaalivähemmistöille suunnatun yökerhon Gay Gambrinin. Vuonna 1992 avattiin Don't Tell Mama Annankadulle. Vuonna 2002 yökerho muutti Iso-Roobertinkadulle, jossa se toimi vuoteen 2011. Nyt säätiöllä on pieni osuus Mannerheimintien uudessa DTM:ssä.

Seta-säätiö jakoi viime vuosikymmeninä monenlaisia apurahoja. Säätiö sai varansa pääasiassa ravintolatoiminnan kautta. Näin vuoden lopussa on hyvä katsoa taaksepäin. Seta-säätiö on tähän mennessä tukenut

12 väitöskirjan ja 2 lisensiaattityön tekijää
30 gradun tai muun opinnäytteen tekijää
3 tutkimusprojektia
14 kirjankirjoittajaa
22 erilaista julkaisuprojektia
27 kulttuuriprojektia
45 sateenkaaritilaisuutta
Tuettuja sateenkaaritilaisuuksia olivat pridet, Tribadien yö, Europan Forum 2009, Malkuksen kristillinen ja elämänkatsomuksellinen leiri, Sateenkaariperheiden leiri, tutkimusseminaarit mm. mm. Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Seta-säätiö on tukenut myös erilaisa hankintoja (tietotekniikkaa, musiikkiryhmän tarpeistoa, urheiluvälineitä, arkistokaappeja, yms. Lisäksi on tuettu matkoja seminaareihin ja konferensseihin lähinnä ulkomaille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kaiken kaikkiaan Seta-säätiön tuki on näinä vuosina ollut euroiksi muutettuna satoja tuhansia euroja.


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!