Espanjan avioliittolaki

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2005
  • 14

Tapaus Alabau. -. rouva Pormestari puuttuu peliin

Kaksi sveitsiläistä halusi Deniassa Espanjassa mennä naimisiin. Mutta avioliittotoimistossa tuomari ja avioliittoviranomainen Laura Alabau kieltäytyi vihkimästä. Kolmisivuisessa paperissa Alabau perustelee. Samat perustelut kuin joitakin viikkoja sitten, kun brittipari lähetettiin kotiin. Alabaun mukaan paria ei voida vihkiä, jos heidän omassa maassaan avioliitto ei ole sallittu.

Tuomari ei muuttanut mieltään, vaikka oikeusministeriö ilmoitti, ettei avioliiiton solmimiselle ole esteitä siitä huolimatta, että heidän omassa maassaan se ei ole sallittua.

Sveitsiläiset ovat eläneet parina 45 vuotta. He ovat asuneet Deniassa 9 vuotta. He eivät aio lannistua. He ovat valittaneet tuomarin päätöksestä Madridiin kansalliseen asianajovirastoon. Myös Denian pormestari rouva Paqui Viciano on ilmaissut parille tukensa, ja hän on vienyt tuomarin antaman paperin oman lakiosastonsa tutkittavaksi. Pormestarin mukaan ulkomaalaisia ei saisi syrjiä. Kaupunki ei kuitenkaan voi puuttua tuomarin toimintaan, koska avioliittoviranomaiset kuuluvat oikeuslaitoksen piiriin. Tuomarin ei tarvitse pelätä mitään seuraamuksia, koska tuomarit ovat erottamattomia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Laura Alabau kieltäytyi jo viime vuonna vihkimästä kahta belgialaisnaista.

Costa Blanka Rundschaun mukaan 11.5.2006

14 kommenttia

Espanjan piispat vastustavat homoavioliittoa

Piispat varoittavat, että homoavioliittoa tuodaan kovalla vauhdilla takaovesta. He vastustavat EU-parlamentin päätöslauselmaa, joka ei sido EU-maita, mutta jota yritetään hivuttaa sisään muille maille malliksi. EU-parlamentaarikot ovat hyväksyneet päätöslauselman homofobiaa vastaan, mutta siinä samalla yritetään määritellä homoavioliitto tasa-arvoiseksi perinteisen avioliiton rinnalle. Piispat sanovat, että se on totuuden muuntamista. Ja vaaraksi avio- ja perhe-elämälle, ja loppujen lopuksi vaaraksi koko Euroopan sosiaalisille rakenteille.

(radio vatikan 12.05.06)
  • 2 / 14
  • SuperOscar
  • 12.5.2006, 19.55
Minkähän takia Espanjan piispat sanovat homoliittoa tuotavan sisään takaovesta, kun se juuri siellä on tuotu sisään ETUovesta?

Toinen asia mikä on ruvennut ihmetyttämään on se, miksi nimenomaan katoliset maat ovat nyt ihmisoikeuksien eturintamassa jättäen "edistykselliset" pohjoismaat peränpitäjiksi. Hmm.