EU-parlamentti äänesti syrjintäsuojasta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

EU-parlamentaarikot äänestivät 363-266 komission ehdottamien suuntaviivojen puolesta. Parlamentin konservatiivinen leiri koki tappion


Aikaisemmin HLBTIQ-ihmisten syrjintäsuoja on ollut laajasti voimassa vain työelämässä. Nyt syrjintäsuojan alaa yritetään laajentaa niin, että se olisi voimassa myös mm. terveydenhuollossa, koulutuksessa, sosiaalihuollossa ja tavaroiden ja palvelusten tarjoamisessa. Syrjiä ei voisi iän, seksuaalisen suuntautumisen, vammaisuuden, uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

EU-direktiivi luo eurooppalaisen minimitason. Joillekin maille syrjintäsuoja seksuaalisten vähemmistöjen osalta on ollut vaikea kysymys. Komissio on esittänyt joitakin lievennyksiä, mm. "lisääntymisoikeuksiin" ja perheoikeudelliseen asemaan. Esim. samaa sukupuolta oleva kumppani ei ole lähiomainen, jos maan lainsäädäntö ei tunnusta tällaisia pareja. Monissa tulkinnanvaraisissa asioissa lopulliset tulkinnat syntyvät vasta eurooppalaisessa tuomioistuimessa.

EU-parlamentissa suurimmat ongelmat ovat olleet konservatiivisen EEP-ryhmän sisällä. Valtaosa heistä äänesti direktiiviä vastaan. Näin halutaan suojella oman maan lainsädäntöä tai puolustaudutaan esim. abortti- ja perhelainsäädännön muutoksia vastaan. Täydellistä harmonisointia kaikkien maiden kesken tässä asiassa on vaikea löytää.

EU-parlamentilla on tässä asiassa vain neuvoa-antava rooli. Kun direktiivistä on nyt äänestetty, se palaa takaisin komissioon. Sitten se viedään EU:n ministerineuvostolle, jonka on oltava yksimielinen direktiivistä. Ruotsilla on vaikutusta asian kehittymiseen, koska Ruotsi on EU:n puheenjohtajamaa tämän vuoden loppupuoliskolla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Parlamentin päätös: Syrjinnän hierarkinen malli poistettava


Tähän saakka EU:ssa on ollut käytössä eräänlainen syrjintähierarkia: palvelujen tarjoajat eivät ole saaneet syrjiä ketään rodun, sukupuolen tai etnisen alkuperän perusteella. Sen sijaan syrjintä on ollut sallittua seksuaalisen suuntautumisen ja vammaisuuden takia. Monissa maissa on omalla lainsäädännöllä poistettu tällainen syrjintähierarkia. Syrjintä työelämässä on ollut kiellettyä kaikkien näiden ryhmien osalta. Nyt EU-parlamentti äänesti syrjintähierarkiaa vastaan. Jatkossa ei voi olla niin, että toisia saa syrjiä, toisia ei saa syrjiä.


Suomalaisten meppien äänet


Laajan syrjintäsuojan puolesta: Pohjamo, Seppänen Pietikäinen, Lehtinen, Paasilinna, Hassi, Itälä, Siitonen, Lax

Vastaan: Takkula, Virrankoski, Korhola

Ei kantaa: Vatanen (Ranskasta)

Nimeä ei listalla: Jäätteenmäki, Myller.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!