USA: Demokraatit liputtavat sateenkaariasioilla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

USAn demokraattinen puolue näyttäytyi tänään puoluekokouksessaan täydellisenä vastakohtana republikaaneille. Demokraateilla oli puoluekokous Pohjois-Carolinassa. Kokouksessa puolustettiin etnisiä vähemmistöjä ja homoja. Obaman puolue avautuu maailmalle ja on suvaitsevainen.

Demokraattien sisällä toimiva homoryhmä Stonewall Democrats kertoo ylpeänä, että puoluekokousedustajista 500 on avoimesti homoja tai lesboja. Se tarkoittaa kahdeksaa prosenttia kokousedustajista. Ennen oltiin aliedustettuina, sanoo Stonewallin tiedottaja. Ensimmäisenä kokouspäivänä avoimesti homo kongressiedustaja Jared Polis puhui kokouksessa ja vaati kaikkien ihmisten kunnioittamista.

Obaman uudelleenvalinta ei kuitenkaa nnäytä kovinkaan todennäköiseltä. Talous on heikossa tilassa, ja se vie äänestäjiä Romneyn leiriin. Obaman ongelmana on myös se, että hän on monta kertaa pettänyt äänestäjiään, mm. Quantanamo-asiassa. Monet äänestäjät jäävät varmaan kotiin. Mutta homot ja lesbot ovat aktivoituneet. Obama on osoittautunut homo/lesboaktivistiksi, joka ensimmäisen kerran USAn historiassa valtionpäämiehenä vaatii homoille ja lesboille tasa-arvoa avioliittoasioissa.

Tiistaina hyväksytitin vaaliohjelma ja siinä vaaditaan HLBTI-ihmisille oikeutta avioliittoon. Se merkitsee suunnanmuutosta koko maan politiikassa.

Viikko sitten republikaanit hyväksyivt vaaliohjelman, joka oli homovihamielinen. Homoavioliittoasiassa ei hyväksytä mitään kompromisseja.

Republikaanien vaalimainos, jossa vastustetaan homoavioliittoja.


1 kommenttia

Kristillisen taivastelevision draamakuningattaren pystin nappasi jälleen kerran televankelisti Pat Robertson, joka kutsuu demokraatteja homojen ja jumalattomien puolueeksi:

http://www.gay.net/video/2012/09/06/pat-robertson-calls-democrats-%E2%80%98party-gays-and-godlessness%E2%80%99
***
Huonoja ja naurettavia homovastaisia mainoksia vuosien varrelta:

12 kpl
http://www.huffingtonpost.com/2009/10/07/worst-anti-gay-marriage-a_n_312538.html

6 kpl
http://www.motherjones.com/mojo/2012/09/5-most-comically-bad-anti-gay-marriage-ads