EU:n arki ja eurovaalit

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

Kesäkuun 7. päivänä valitaan uudet EU-mepit. Ruotsin RFSL:n sivulla puhutaan tänään EUsta ja HLBTIQ-kysymyksistä.

*****

EU-parlamentaarikko Anders Wijkman (kd) kertoo, että rintamalinjat ovat näissä asioissa koventuneet, kun EU on saanut 12 uutta jäsenmaata. EU-parlamentti ei ole enää samalla tavalla eteenpäin pyrkivä kuin ennen, kun EU-parlamentin penkeille on istuutunut aika konservatiivisia, usein katolisia edustajia uusista jäsenmaista. Aikaisemmin EU kehotti jäsenmaitaan ottamaan lainsäädäntöönsä parisuhdelait, mutta nyt ei enää sellaista kehotusta saataisi äänestyksessä läpi. Mutta joka kerta, kun EU-parlamentissa käsitellään HLBTIQ-kysymyksiä, toivottavasti liikahdetaan pikkuisen eteenpäin. Anders Wijkman oli viimeksi äänestämässä sellaisesta resoluutiosta, että kun kaksi maata hyväksyy homoliitot, maat tunnustaisivat toistensa lainsäädännön tässä asiassa. Jos olisi saatu 393 meppiä esityksen taakse, se olisi lähtenyt edelleen komissioon ja ministerineuvostoon ja asia olisi lähtenyt liikkeelle. Nyt taakse saatiin vain 160 meppiä. Tammikuusa parlamentti antoi kuitenkin kehotuksen niille jäsenmaille, joilla on lainsäädäntöä homoliitoista, että ne hyväksyisivät toistensa määräykset.

Anders Wijkman kuuluu konservatiiviseen EPP-ryhmään. Siellä on myös neljä ruotsalaisen kokoomuksen edustajaa. Yleensä he äänestävät HLBTIQ-kysymyksissä vastoin EPP-ryhmän yleisiä näkemyksiä. Tammikuussa EUssa käsiteltiin perusoikeuksia. Siinä oli kahdeksan kohtaa aiheesta "seksuaalinen suuntautuminen". Kahta meppiä lukuunottamatta kaikki ruotsalais-mepit puolustivat homojen ja lesbojen mielenosoitusoikeutta ja kehotusta antaa turvapaikka niille, joita vainotaan seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ruotsin keskustan edustaja Christofer Fjellner pitää tärkeänä, että EUssa korostetaan syrjimättömyyttä. Samalla on kuitenkin seurattava, ettei lakien harmonisoinnissa loukata ruotsalaisia oikeuksia. Ei ole kovin helppo toimia parlamentin ryhmittymässä, jossa hän liberaalina ruotsalaisena on melkein ainoa, joka puolustaa homojen ja lesbojen oikeuksia. Kolleegat äkkiä lakkaavat kuuntelemasta.

Nyt on tulossa komission ehdotus syrjintäsuojadirektiiviksi. Siinä annetaan lisää suojaa seksuaalisille vähemmistöille. Ruotsissa ja monessa muussa maassa tällainen suoja on jo ennestään olemassa. Yhdeksästä maasta puuttuu suoja kokonaan. Uskotaan, että EU-parlamentti hyväksyy esityksen ja poistaa siitä komission tekemät "houkuttimet". Jotta asia olisi mitenkään edennyt, komissio joutui panemaan tekstiin houkuttimiksi lievennyksiä perheasioissa ja hedelmöityskysymyksissä. Niillä kuitenkin vesitetään pyrkimyksiä tasa-arvoon. (Esimerkki: On ehdotettu sellaista poikkeusta, että syrjintäsuoja ei koske henkilöitä, jotka ovat samaa sukupuolta olevan kanssa parisuhteessa.)

3 kommenttia

Fjellner on moderaatti eli kokoomuslainen.
Kiitos korjauksesta. Jostain syystä minulla menee helposti sekaisin lyhenne m (moderaterna) keskustan kanssa. En tiedä, kummitteleeko (m)aalaisliitto aivoissani tai mellersta tai jokin!