KSML laittoi otsikossaan eheyttämisen lainausmerkkeihin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1

Jyväskyläläinen sanomalehti Keskisuomalainen antoi maanantain 6.8 -lehdessä näyttävästi tilaa Vesangassa alkaneelle Aslan ry:n valtakunnalliselle eheyttämistapahtumalle. Uutinen oli sijoitettu sivulle 5 Jyväskylän evl-seurakunnan rippikoululeirin esittelyn viereen. Molemmille oli annettu sama tila, mutta Aslan-uutisessa otsikko oli näkyvämpi.

KSML toteaa Aslanin olevan kirkkokuntiin sitoutumaton kristillinen järjestö. Lehti kertoo osallistujia olevan kuutisenkymmentä, mm luterilaisia, vapaaseurakuntalaisia ja helluntailaisia.Lehti on selvittänyt tapahtuman yhteydessä seurakuntien työntekijöille järjestettävän koulutuksen osallistumista. Aslanin mukaan kurssilla on vapaiden suuntien edustajien lisäksi myös evl-kirkon työntekijöitä. Aslanin ryhmäohjaaja Sirkku Chambers oli kuitenkin kieltäytynyt kertomasta, mistä päin Suomea nämä ovat ja mitkä seurakunnat ovat kustantaneet osallistumisen. Keskisuomalainen sanoo kuitenkin omana tietonaan, että koulutuksesta maksaneiden seurakuntien joukossa ei tiettävästi ole evankelis-luterilaisia. Jyväskylän evl-seurakunnasta oli lehdelle todettu, ettei seurakunnalla ole mitään tekemistä ehetymispäivien kanssa eikä seurakunnan työntekijöitä ole mukana.Keskisuomalaisen jutussa mainitaan eheyttämisen saama kritiikki, mm WHO:n piiristä. Lehti toteaa Setan arvostelleen eheytyshoitoja. - Täälläkin homoaktivistit ovat paikoin yrittäneet soluttautua Aslanin kokouksiin häiritäkseen yhdistyksen toimintaa, kertoo uutinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia