Tukholmassa Priden turvatoimia kiristetään

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Tukholmassa alkaa tiistaina pride-viikko. Vuoden teemana on "Yhdessä" (Tillsammans). Sateenkaarijuhlapaikkana toimii jälleen Tantolunden, puistoalue Söderin kaupunginosan lounaiskulmassa. Viime vuonna pride-puisto oli keskellä kaupunkia Kungsträdgårdenissa, ja sinne oli vapaa pääsy. Tungos oli melkoinen, mutta varjopuolena oli, että monet homot ja lesbot saivat kuunnella ilkeämielisiä huuteluja ja nimitteltä. Yksi henkilö pahoinpideltiin. Tantolundeniin kokoontuu vain ystävällismielisiä ihmisiä, koska käytössä on jälleen sisäänpääsymaksu. Sillä turvataan toivottavasti myös Priden talous viime kesän budjettikatastrofin jälkeen.

Poliisi on valmiudessä normaalia suuremmin joukoin, koska samaan aikaan lauantain pride-paraatin kanssa kaupungilla järjestetään ulkomaalaisia ääri-ihmisiä houkutteleva muslimivastaisten järjestöjen kokoontuminen. Poliisi ei kerro, paljonko poliisivoimia on käytettävissä. Pride-paraati lähtee lauantaina Humlegårdenista, muslimivastaiset järjestöt kokoontuvat ilmeisesti rautatieaseman liepeille noin kilometrin päähän.

Priden ohjelma on niin laaja, että jo pelkkä kursorinen läpi lukeminen on iso urakka.

http://www.stockholmpride.org/2012/Program/

Tänään aihetta käsitellään myös Helsingin Sanomissa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://www.hs.fi/digilehti/ulkomaat/Sateenkaarilippu+solmussa/a1343362287906?jako=94d245408cd52779b7f157106ad5ee13


Tukholmassa käynnistyy homomuseo-hanke

Priden yhteydessä käynnistetään hanke, jossa luetteloidaan museoissa jo nyt olevia HLBTIQ-esineitä tai asiakirjoja. Samalla aletaan aktiivisesti kerätä lisää mateiraalia ns. UnSraight Museumiin.

Suomessa Tampereen Prideen pyrkinyt muslimivastainen ryhmä on jättänyt rikosilmoituksen


Tampereen Prideen pyrkinyt ryhmä on facebook-tietojen perusteella jättänyt rikosilmoituksen Tampereen tapahtumista runsas viikko sitten. Kolmen henkilön osallistuminen pride-kulkueeseen estettiin huudoilla ja buuauksella. Rikosilmoitus on erikoinen. Siinä mainitaan rikosnimikkeinä mm. kunnianloukkaus, poliittisen toimintavapauden loukkaaminen ja lievä pahoinpitely. Poliittisen toimintavapauden loukkaamisesta saivat rangaistuksen Helsingin kaasuiskun tekijät, mutta onko poliittisen toimintavapauden loukkaamista se, että halutaan liittyä muiden järjestämään kulkueeseen omalla erilaisella toimintaohjelmalla ja se estetään. Facebookissa oli eilen kymmenittäin kannanottoja asiaan.

Ääriryhmien toiminta on ollut tunkeilevaa muuallakin. Esim. Budapestin Priden jälkeen viime vuonna äärikansalliset ryhmät ahdistelivat itävaltalaista antifasistista ryhmää, joka oli palaamassa bussilleen. Siellä syntyi sanaharkkaa, ja unkarilaiset äärikansalliset vastamielenosoittajat ottivat yhden henkilön maalitaulukseen. Poliisille kerrottiin tämän yhden henkilön hyökänneen vastamielenosoittajien kimppuun. Paikalle saapui heti Jobbik-puolueen lakimies, ja poliisi pidätti itävaltalaismiehen, koska hälinä oli kova. Sen koommin asiasta ei ole kuultu. Hälinän aiheuttaminen kuuluu taktiikkaan.

Suomalaisen muslimivastaisen ryhmän johtohahmo puhuu Tukholman kokoontumisessa lauantaina (muslimivastainen henki välittyy heidän facebook-sivultaan kuvina, teksteinä ja kannanottoina, mutta itse he ilmoittavat olevansa ei-muslimivastaisia).

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!