Juhannusjunassa myös miespariskunta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006

Ennen Oulua juhannusjunan lähetyksessä haastateltiin matkalla mukana ollutta etelä-töölöläistä miesparia, Teemua ja Tuomasta . Kello oli melkein neljä aamuyöstä. Haastattelussa puhuttiiin mm. yleisistä asenteista. Ohjelmaa lähetetään Suomen lisäksi Arte-kanavalla suorana ja simultaanitulkattuna Saksassa ja Ranskassa.

Junan vieraat esitellään Ylen nettisisvulla
http://blogit.yle.fi/juhannusjuna/tutustu-juhannusjunan-matkustajiin

*****

Juhannusjuna oli YLE:n tekemä suora 13 tunnin mittainen lähetys junamatkasta Helsingistä Pohjanmaan kautta Rovaniemelle. Juna lähti matkaan Helsingistä juhannusaattona 22.6. iltaseitsemältä ja saapui juhannuspäivän aamuna hieman ennen kahdeksaa Rovaniemelle. Matkalla juna pysähtyi kaikkiaan 11 juna-asemalla, VR:n aikataulun mukaisesti.

Junan matkaa seurattiin television YLE Teema -kanavan lisäksi Radio Suomessa ja netissä. Ohjelmaa välitettiin myös Saksaan, Ranskaan ja Norjaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vastaavanalainen junamatka televisioitiin vuonna 2009 suorana Norjassa reitillä Bergen-Oslo. Juna kulki pitkin vuonojen rinteitä ja nousi vähitellen korkealle, paljaille vuorille. Sieltä laskeuduttiin alas kohti Osloa. Televisiointia kuvattiin termillä Slow television tai Slow TV, koska siinä seurattiin vain maisemia eikä mitään erityistä tapahtunut. Vastaavantyyppinen oli seitsemän päivän tv-maraton Hurtigrutten-laivalla Bergenistä Kirkkoniemeen. Siitä muodostui kansallinen tapahtuma, kun reitin varrella ihmiset spontaanisti järjestivät kansanjuhlia ja olivat pitkin matkaa veneillään seuraamassa laivaa.

YLEn lähetyksen malli oli toisenlainen. Junassa tapahtui paljon ja oli ennaltakutsuttuja vieraita. Alkuosa lähetyksestä oli selvästi hankalaa. Veturista ei voinut seurata edessä olevaa maisemaa, koska aurinko häikäisi näkymän. Myöhemmin illalla ohjelma vähitellen löysi oman muotonsa. Facebookissa ja twitterissä katsojat kommentoivat tapahtumia. Arkistofilmeissä kuvatiin rautateiden historiaa, ja suorissa tv-raporteissa seurattiin juhannusaaton tapahtumia mm. Hauhon tanssilavalla, Kalajoen hiekoilla ja Oulussa synnytyssairaalassa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!