Yhdysvaltain puolustusministeri tukee homosotilaita

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Yhdysvaltain puolustusministeri Leon Panetta on Pentagonin levittämässä videotallenteessa ilmaissut tukensa puolustusvoimissa palveleville homoseksuaalisille sotilaille. Panetta kiitti sateenkaarisotilaiden tekemää työtä Gay pride-juhlien innoittamana ja liittyi näin maan presidentin Barak Obaman ja ulkoministerin Hillary Clintonin antamaan tukeen seksuaalivähemmistöille.

Panetta sanoi videolla: ”Haluan henkilökohtaisesti kiittää kaikkia homo- ja lesbojäseniämme ja heidän perheitään heidän antamastaan palveluksesta maallemme.” Hän muistutti, että tasa-arvon hakeminen on perustavaa laatua Yhdysvaltain historialle, ja että sen sotilaskulttuurin tukipilareita ovat luottamus ja kunnioitus.

Omistaudun edelleen kaikkien mahdollisten esteiden raivaamiseksi, jotta Yhdysvaltain sotilaat voisivat hyödyntää tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja pätevät ihmiset voivat palvella USA:n asevoimissa. Puolustusministeri päätti videon sanoin: ”Moniarvoisuus on tärkeimpiä voimavarojamme. Juhlikaamme pride-kuukauden aikana ja muinakin kuukausina runsasta monimuotoisuuttamme ja uudistakaamme vahva omistautumisemme kaikkien tasa-arvolle.”

Universo Gay (Epanja)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!