Obama puolusti homojen avioliittoa - monet mustat amerikkalaiset seuraavat esimerkkiä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Vuonna 2008 Obaman vaalilauseena oli: "Yes, we can". Hän pääsi Valkoiseen taloon. Samalla kuitenkin Kalifornian kansanäänestyksessä kaadettiin homojen naimisiinmenon oikeus. 52% äänesti homoavioliittoja vastaan. Erityisen voimakkaasti vastustettiin homojen avioliittoa afro-amerikkalaisten ryhmässä (70% äänesti homoliittoja vastaan). Tilanne synnytti jonkin verran rasistista kirjoittelua.

Tutkijoille mustien kanta ei ollut mikään yllätys. Afro-amerikkalaisten keskuudessa on paljon uskonnollisia seurakuntia. Vuonna 2010 kyselyssä 61% mustista protestanteista piti raamattua sanamukaisesti Jumalan sanana. Koko väestön keskuudessa raamatun vahvaan auktoriteettiin uskoi vain 34%.

Nyt kuitenkin näkemykset ovat muuttuneet dramaattisesti useissa osavaltioissa. Floridalainen Public Policy Polling selvitti, että 49% mustista on homoavioliittojen kannalla. Se on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestön keskuudessa. Viime syksynä vain 23% mustista puolusti homojen avioliittoja. Marylandissa samalla tavalla homoliittojen kannatus on lisääntynyt mustien keskuudessa 20%:sta 55%:iin. Marylandissa joka kolmas äänioikeutettu on musta.

Aluksi Obamaa varoitettiin, että hän menettää mustien äänet. Erityisesti mustat papit ovat toitottaneet asiaa kuuluvasti uutiskanavilla. Todellisuudesssa esim. työttömyys on paljon suurempi ongelma kuin homojen avioliitot. 14% mustista on ilman työtä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mustien vanha kansalaisoikeusjärjestö NAACP on jo jonkin aikaa puhunut homojen ja lesbojen tasa-arvon puolesta. NAACP:n puheenjohtaja Benjamin Jealous sanoi toukokuussa, että siviiliavioliitto on kansalaisoikeus. Hän varoitti mustien kansanosan ja homojen ja lesbojen vastakkainasettumisesta.

(queer.de)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!