Miltä tuntuisi herätä komean alusvaatemallin vierestä?

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Mikko Kivinen
  • 9

Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi herätä alusvaatemallin vierestä?

Nyt voit ainakin kuvitella videon avulla. Alusvaatemerkki Andrew Christian on tehnyt romanttisen mainosvideon, jonka avulla voit viettää pari minuuttia heräten aamuun Andrew Christianin alusvaatemallikomistuksen Jason Medinan kanssa.

Video on kuvattu kuin olisit Jasonin rakastaja. Videossa komistus kurkistelee aluksi vällyjen alle, hymyilee ja pusuttelee. Sitten heitetäänkin jo housut pois ja lähdetään yhteiseen vaahtokylpyyn. Tämän jälkeen onkin sampanja- ja banaaniaamiaisen vuoro. Lopuksi tietysti lähdetään uima-altaalle naku-uinnille.

Rakastaja paljastuu videon edetessä selkeästi mieheksi.

Andrew Christianin alusvaatteiden markkinointi on ollut alusta saakka hyvin voimakkaasti homomiehille suunnattua ja merkin alusvaatteita löytyy paljon mm. New Yorkin ja San Franciscon homoalueiden vaatemyymälöistä. Voimakkaasti homoeroottiset mainokset ovat saaneet useaan otteeseen kiinnostusta ja huomiota homopiireissä ja paheksuntaa kaikkialla muualla. Muun muassa Youtube on aikaisemmin sensuroinut alusvaatemerkin mainoksia palvelustaan liian seksuaalisina.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Merkin takana on Los Angelesissa työskentelevä vaatesuunnittelija Andrew Christian, joka suunnittelee pääasiassa omalle nimikkomerkilleen alusvaatteita ja uima-asuja, mutta myös sporttisia asuja ja asusteita.


Andrew Christian blogi

9 kommenttia

Tuli hieman vanha setä nuoren pojan kimpussa -olo. (Olenhan jo "tarpeeksi" vanha...) Tai Regina-lehden fantasia - vain ruusun terälehdet puuttuivat. Kiinnostava oli myös etninen asetelma, tummaihoinen nuorimies esitettiin valkoisen miehen objektina.
Vastaus jutun alun kysymykseen. - Joo, kauhistuisin kai ja ääneti kiroaisin tapaamispaikkojen ja pirssiautojen valaistuksen hämäryyden.. mutta toki tuosta selviäisi. - Tämä spotti on kai sarjassa, jonka joku makkarafirma aloitti, maistuis varmaan sullekin. Olikohan senkin spotin tuotantovoimina myös HLBT-panosta.