Äänestäjien homo-ongelmaisuus toi kannatusta Niinistölle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 2

Homoseksuaalisuuden merkitys äskeiseisten presidentinvaalien äänestyspäätöksissä on esillä Helsingin Sanomien tutkimustuloksissa. HS-gallupin mukaan Niinistöä äänestäneiden keskuudessa kannatusratkaisuun vaikutti enemmän Haaviston homoseksuaalisuus kuin Niinistön "asiantuntemus ulkopolitiikassa".

HS-kyselyyn vastanneista Niinistön äänestäjistä runsas kolmannes sanoi Haaviston homoseksuaalisuuden olleen äänestyspäätöksen kannalta ratkaiseva tekijä.

Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä siksi, että he kokivat hänet kyvykkääksi hoitamaan Suomen asioita. Tämän jälkeen Niinistöä kannatettiin muun muassa siksi, ettei haluttu äänestää homoa tai vihreää ehdokasta tai siksi, että Haaviston tukijoukkoa pidettiin ärsyttävänä.

Niinistö sai toisella kierroksella 62,6 ja Haavisto 37,4 prosenttia äänistä.

Haavistoa äänestäneet tukivat häntä pääosin Haaviston persoonan takia. Etenkin nuoret korostivat Haaviston luonteenpiirteitä tärkeimpänä äänestysperusteena. Runsas neljännes Haavistoa äänestäneistä valitsi Haaviston siksi, ettei voisi äänestää kokoomuksen ehdokasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


.

Uutinen hs.fi -sivuilla

2 kommenttia

Äänestämisen kannalta ratkaiseva tekijä ........ suoraan sanottua

Esim. Johanna Korhosen tilanteeseen verraten kansaa on vaikea laittaa tilille syrjivästä äänestyskäytännöstä

vetää haikeaksi ..... eihän tässä olisi mitään syytä nurinaan, jos olisivat katsoneet että niinistö olisi ollut vaikkapa vaan kokeneempi ehdokas, mutta että heterous oli ensisijainen valintaperuste :)
  • 2 / 2
  • Fortis
  • 12.3.2012, 21.04
Äänestin Niinistöä, mutta en siksi että Haavisto homona ei sopisi presidentiksi, vaan siksi, että Haaviston "puoliso" versus valtiovierailut oli mielestäni täysin mahdoton yhtälö.