Pietarissa tänään homopropagandalaista julkinen kuuleminen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

Pietarissa paikallinen parlamentti hyväksyi 8. helmikuuta toisessa käsittelyssä ns. homopropagandan kieltolain. Lähes kaikki julkinen tiedottaminen ja puhuminen homoista, lesboista ja transihmisistä tulee rangaistavaksi. Kolmas käsittely on muodollisuus. Tänään kuitenkin järjestetään julkinen kuulemistilaisuus. Kansainväliset protestit ovat vaikuttaneet.

Saksalaisessa LSVD-blogissa kerrotaan, että homot ja lesbot eivät ole tervetulleita kuulemiseen, koska he ovat "psyykkisesti häiriintyneitä". Sen sijaan aamupäivällä paikalle saapuu kirkon ja poliisin asiantuntijoita ja psykologeja ja psykiatreja. Itse laki päätyy kolmanteen eli viimeiseen käsittelyyn ensi keskiviikkona. Pidetään aika varmana, että laki menee läpi. Kuvernööri on jo luvannut allekirjoittaa lain.

Maailmalla on esitetty erilaisia protesteja lakia vastaan. Helsingissä oli flashmob Pietarinjunan lähtöhetkellä. Berliinissä oli mielenosoitus Venäjän surlähetystön edessä. Se sai suurta huomiota myös venäläisessä lehdistössä. Amnesty kerää edelleen nimiä adressiinsa.

http://www.lsvd-blog.de/?p=2188

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

5 kommenttia

Viimeinen vetoomus.

Se on osoitettu Pietarin kuvernöörille, jotta hän käyttäisi veto-oikeuttaan eikä allekirjoittaisi tätä homojen ja lesbojen vaientamiseksi ja vainoamiseksi laadittua lakia. Vetoomuksen allekirjoittaja lupaa myös olla matkustamatta Pietariin, ja kehottaa tuttaviaan ja ystäviään boikotoimaan kaupunkia, mikäli laki astuu voimaan.

http://allout.org/en/actions/stpetersburg-dont-go

Kommenttia muokattu: 24.02.2012 klo 11:14
Totuuden nimissä pitää myös sanoa, että tuon Pietariin ja laajemminkin koko Venäjälle ajettavan nuorten suojeluun tähtäävän lakimuutoksen

https://docs.google.com/file/d/1t6I2LC8jm89qtUSm7GDV0k6CJM7o039cnWX0JVkZWbv-mdj5laIF9JSM1MUv/edit?pli=1&pli=1

takana on myös sitä ikävää, venäläisten ja itä-eurooppalaisten viime vuosikymmeninä kokemaa haittailmiötä, missä alkaikäisiä ja nuoria sieltä ovat sikäläiset ja länsimaisetkin "nuoriinsekaantujat" käyttäneet pahakseen. Se sitten yhdistetään tuossa lakimuutoksessakin kaikkiin hlbt-ihmisiin, eli joittenkin kaiken suvaitsemisella on huonotkin seurauksensa kaikille.

Alaikäisiin ja nuoriin kohdistuvaa nettipornoa on tuotettu viime vuosikymmeniä pahaksikäyttämällä juuri noita itäeurooppalaisia nuoria, itäisen Euroopan ihmisten toimeentulohuolien siivellä. Toki itäeurooppalaisten taloustilanteesta ovat vastuussa ennen kaikkea sikäläiset valtiot itse, mutta kuitenkin.

Venäjälle pääsi muodostumaan myös pedofiilitoimintaa, jossa siellä käyvät turistitkin olivat aktiivisesti mukana - aivan kuten Kaakkois-Aasiassakin. Varmaan jokaiselle Pietarissa käyneelle on siellä osunut silmiin katutolppiin tai seiniin laitettuja katoamis- ja etsintäilmoituksia nuorista alaikäisistä. Ainakin itseni niiden näkeminen sai surulliselle mielelle ajattelemaan sitä, mihin nuo nuoret ovat joutuneet.

Noita ilmoituksia löytyy pilvin pimein netistäkin, yksistään Pietarista, jos katsoo vaikkapa Googlen kuvahaulla http://images.google.fi/imghp?hl=fi&tab=wi
laittamalla hakukenttään tämän "Пропал ребёнок Санкт-Петербурга"
(tuo venäjänkielinen siis "Missing children of St. Petersburg").

Tuosta pedofiilien ja nuoriinsekaantujien toiminnasta saamme nyt ikävästi me aikuiset ja vastuulliset homot, lesbot, bit ja trans-ihmiset seuraukset niskaamme.

Nyt vain todella ikävää siis se, että tuosta itä-eurooppalaisten kokemasta ikävästä nuorten pahaksikäytöstä saavat kärsiä juuri kaikki vastuullisesti käyttäytyvät ihmiset - eivätkä niinkään juuri nuo pahaksikäyttäjät, jotka tuostakin laista huolimatta voinevat vain jatkaa toimintaansa. Ennemminkin sitten toista ihmistä kunnioittavat joutuvat kärsimään.

Kannattaa siis muistaa, että vapauksilla on aina myös oltava vastuu mukana - tai vapaudet joutuvat kärsimään vastuuttomuuksista.

Edellä kirjoittamani perusteella ja koska tuossa Pietarin lakimuutoksessa ovat mukana toisaalta pedofilia eli lapsiin/nuoriin-sekaantumiset, että hlbt-ihmiset, olisin odottanut, että vastareaktioissa ja mienenilmauksissa olisi käsitelty noiden erottamista ja tuotu esiin että lakimuutosta vastustavat haluavat aktiivisesti toimia juuri myös nuorten pahaksikäyttöä vastaan, jotta aikuiset vastuulliset ihmiset voivat rakastaa oikeasti ja ottaa vastuuta kumppanistaan ja toisista ihmisistä. Pedofiliaan olisi pitänyt ottaa selvä pesäero ja tuoda sitä vastaan yhteinen toiminta esiin. Tuon selkeämpi esilletuonti varmasti olisi vaikuttanut venäläisiinkin päättäjiin paremmin, kuin vain pelkästään hlbt-oikeuksista viestittäminen.

Kommenttia muokattu: 24.02.2012 klo 15:59