Jouluna paikalliseen suomalaiseen kirkkoon ehkä ihan muuten vain menevä maan tilapäisasukas voi mahdollisesti keskusteluihin antautuessaan todeta olevansa kaukana Suomesta muutoinkin muin maantieteellisesti. Kuvassamme yllä on Toronton Agricolan kirkko jouluaikaan.
Vain osa ulkomailla toimivista suomenkielisisistä evl-seurakunnista on hallinnollisesti osa Suomen kirkkoa. Perinteisten siirtolaismaiden suomalaisseurakunnat ovat usein jonkin ao maassa toimivan evl-kirkon alaisia. Osa kirkoista on opillisesti lähellä Suomen kirkkoa (esim USA:n ELCA ja Kanadan ELCIC) osa syvälläkin vanhoillisuudessa (kuten Kanadan LCC). Papit on joko palkattu Suomesta tai hankittu paikallisesti. Merimieskirkot (esim Lontoo, Hampuri, jne) ovat Suomesta johdettuja.
Suhtautuminen avioliittoon ja parisuhteisiin vaihtelee kirkoittain.
Kun Kanadan vapaamielisempi evl-kirkko (ELCIC) hyväksyi kesällä 2011 samasukupuolisten avioliittojen siunaamisen äänestyksen jälkeen, se jätti samalla seurakunnille mahdollisuuden olla noudattamatta ratkaisua. Tämä näkyy Toronton Agricolan seurakunnassa siten, että nettisivuilla todetaan seurakunnan kannan näihin siunaamisiin riippuvan maallikkojohdon (neuvosto ja yleiskokoukset) suhtautumisesta eikä maallikkojohto ole vielä asiaa käsitellyt. Kirkon kansallinen linja ei vielä merkitse seurakuntatason mukaanmenoa.
Ongelma on myös taloudellinen. Pohjois-Amerikassa ei ole Suomen tai Saksan tyyppisiä kirkollisveroja, vaan jäsenet maksavat "veronsa" suoraan kannattamalleen seurakunnalle. Mitään pakkoa ei ole ja tyytymättömyys seurakuntaan johtaa helposti maksujen lopahtamiseen. Pastoreitten on siten oltava hyvin varovaisia ja suhdetoimintataitoisia usein vanhoillisten siirtolaisseurakuntien jo iäkkään jäsenistön suuntaan. Kirkkojen keskushallinto on Suomeen verrattuna vaatimatonta ja käytännössä aika voimatonta, paitsi tukiessaan vanhoillisia. Paikallisseurakunnan neuvosto vastaa sekä rahoista että työsuhteista.
Kanadan kirkoista maan perhelainsäädännön hyväksyy täysin vain United Church (muutaman protestanttikirkon yhteenliittymänä syntynyt), jolla on vielä yksi suomenkielinen seurakuntakin, Torontossa. - United on ihan vasemmistolainen kirkko, kuittasi tämän kirjoittajalle joku Toronton suomalaisen ELCIC:in (Agricola) jäsen.
Siirtolaismaissa, etenkin Australiassa ja Kanadassa, toimii myös lukuisia suomenkielisiä helluntaiseurakuntia, usein komeine kirkkorakennuksineen. Niissä suhtautuminen avioliittokysymykseen on ollut tiukka.
Kuvan Agricolan kirkko Torontossa sijaitsee Old York Mills Roadilla.
Suomen evl-kirkon ulkosuomalaistyön sivusto
Jutussa mainitun Toronton Agricolan sivut, saatavilla ilmeisesti vain englanniksi