On mahdollista, että Turkin viranomaiset sulkee maan merkittävimmän seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta taistelevan järjestön. Pääkaupunki Ankaran varakuvernööri pyytää oikeudelta päätöstä, että kyseinen organisaatio rikkoo valtion moraalisääntöjä.
Vuodesta 1994 toiminut homojen ja lesbojen kulttuurin tutkimus ja solidaarisuusjärjestö Kaos (Kaos Gay and Lesbian Cultural Research and Solidarity Organization) esitti 15. heinäkuuta hakemuksen, että yhdistys tunnustettaisiin virallisesti. Sisämininsteriö otti hakemuksen vastaan ja toimitti sen paikalliseen toimistoonsa Ankaraan, joka toimii kaupungin pormestarin alaisuudessa.
Tällä viikolla kaupungin varakuvernööri Selahattin Ekremoglu pyysi tuomioistuinta määräämään Kaoksen suljettavaksi. Hänen mukaansa Turkin lain mukaan yhdistykset jotka toimivat lakia ja moraalia vastaan, ei voida hyväksyä, ja että järjestön nimi ja tarkoitus on sitä vastaan.
Jos oikeus päättää lopettaa järjestön toiminnan, saattaa se vaikeuttaa Turkin tietä EU:n jäseneksi entisestään. Euroopan Unioni on jo nyt painostanut Turkkia takaamaan kansalaistensa ilmaisunvapauden.
Järjestön pääsihteeri Ali Erol ei ollut hämmästynyt siitä, että organisaatio pyritään hiljentämään. Hän sanoo, että mikäli Kaos suljetaan, viedään asia Euroopan neuvostoon. Myös ILGA:n Euroopan osasto (The International Lesbian & Gay Association) on ilmaissut tukevansa Kaosta.
Oikeuden aikatauluista ei ole tietoa vielä. Homoseksuaalisuus ei ole laitonta Turkissa, mutta homojen ja lesbojen syrjintä maassa on yleistä.