Riian pride nostattaa taas tunteita

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Latvian pääkaupungissa Riiassa järjestetään pride-paraati lauantaina 22. heinäkuuta. Kulkue on viime vuoden tapaan herättänyt vastustusta vanhoillisten ryhmien keskuudessa.

Suunniteltu kulkue on saanut useat uskonnolliset ja muut vanhoilliset tahot takajaloilleen. Myös poliisi ja kaupungin viranomaiset ovat suhtautuneet tapahtumaan kylmäkiskoisesti, vedoten turvallisuuteen. Latvian sisäministeri Dzintars Jaundzeikars sanoo, että pride provosoi suurta osaa latvialaisista. Jos marssi ensi viikon lauantaina sallitaan, se ei missään tapauksessa saa kulkea Vanhan kaupungin alueella. Sisäministeri ei myöskään halua taata kulkueen turvallisuutta.

Viime kesänä Riiassa vietettiin ensimmäistä kertaa pride-tapahtumaa. Silloin kaupungin johto kielsi aluksi kulkueen, mutta oikeus kumosi kiellon. Kaikkiaan tapahtumiin osallistui muutamia kymmeniä ihmisiä. Kulkueväki kantoi kylttejä ja sateenkaarilippuja. Poliisi joutui pidättämään kuusi häirikköä. Viime vuoden kulkuetta seurasi useita tuhansia katsojia, joista suurin osa oli protestoimassa kulkuetta vastaan. Monet huutelivat törkeyksiä ja heittelivät kananmunia kulkueväen sekaan. Kulkueella oli vahva poliisisaattue, ja poliisi joutui johdattamaan kulkuetta kiertotietä, sillä protestoijat häiritsivät suunnitellulla kulkuereitillä.

Latvian tämän kesän prideen odotetaan tukijoita politiikan piiristä ainakin Ruotsista, Tanskasta, Hollannista ja Itävallasta. Tavallisia ihmisiä lienee paikalla latvialaisten ja em. maiden kansalaisten lisäksi myös ainakin Virosta. Latvian poliittisista ryhmistä tukijoita tuskin kulkueeseen tulee. Seksuaalivähemmistöjen asema maassa on niin tukala, ja homot niin tulenarka aihe, että pridea julkisesti tukevat poliitikot joutuisivat paitsioon.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pride-paraatin vastustajat järjestävät nyt pride-viikon aikana Riian kaupungintalon edustalla päivittäin mielenosoituksia, jossa lauantain paraati tuomitaan. Mielenosoittajat mm. laulavat uskonnollisia lauluja. Mielenosoitusten takana on mm. paikallinen poppari Kaspars Dimiters, Latvian kansallinen rintama puheenjohtajansa Aivars Gardan johdolla ja erilaisten uskonnollisten ryhmien jäseniä. Garda on sitä mieltä, että "homoseksuaalisuus on rikos ihmisiä vastaan ja sen ylistäminen on häpeällistä" ja että "ei ole hyväksyttävää, että epänormaaleja ihmisiä pidetään normaaleina ja yhteiskunta pakotetaan pitämään sitä normaalina". Dimiters julisti, että "valtio suojelee gaypropagandaa". Hänen mukaansa homoseksuaalisuus on ideologia, jota suunnataan yhteiskunnalle, ja se herättää aggressioita muualla yhteiskunnassa. Julisteiden viesti puhui selvää kieltä: "Homous on moraalitonta", "Hallitus, älä pakene, vaan puolusta maatamme", "Bryssel, älä sanele, miten meidän olisi elettävä".

- Keskustelua & lisätietoa: Latviassa tarvitaan apua
- Uutinen: Riian pride myrskyisä (2005)
- www.pride.lv

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!