Kalifornian korkein oikeus: Proposition 8:n puolustajat saavat valittaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Vermillion
  • 1

Kalifornian korkein oikeus päätti torstaina, että Proposition 8:n ja muiden lakiesitysten sponsorit ovat oikeutettuja puolustamaan lainsäädäntöä oikeudessa, jos osavaltio ei suostu tehtävään. Kalifornian yleinen syyttäjä ja kuvernoori ovat kieltäytyneet esityksen puolustuksesta. Päätös todennäköisesti johtaa liittovaltion oikeusistuimien tekemään päätökseen tasa-arvoisen avioliiton perustuslainmukaisuudesta. Jos asia etenee liittovaltion korkeimpaan oikeuteen, päätös tullaan tekemään koko liittovaltion tasolla.

Päätös oli pettymys HLBT-oikeuksia ajaville järjestöille, jotka olivat toivoneet valitusoikeuden eväämistä, mikä olisi johtanut homoavioliittojen laillistamiseen Kaliforniassa. Valitusoikeuden saaminen johtanee pitkälliseen oikeusprosessiin, minkä aikana Propostion 8 pysyy voimassa.

”Olemme perusteellisesti eri mieltä Kalifornian korekeimman oikeuden kannanoton kanssa, jonka mukaan kourallinen sponsoreita joita ei ole äänestetty julkiseen virkaan omaavat oikeuden edustaa julkista etua ja kumota osavaltion korkeimpien, virkaansa äänestettyjen virkamiesten päätöksiä,” kertoi Kate Kendell, National Center for Lesbian Rights –järjestön toimitusjohtaja. Kuitenkin Kendellin mukaan järjestö on helpottunut, että Proposition 8:n haaste liikkuu eteenpäin. ”Toivomme että asiasta sadaan pian päätös, ja että päivä, jolloin tämä haitallinen laki poistetaan tulee pian.”

Love Honor Cherish –järjestön hallituksen puheenjohtaja Tom Watson kommentoi myös päätöstä: ”Tämä päätös tarkoittaa, että voi kestää vuosia ennen kuin toisiaan rakastavat homo- ja lesboparit voivat jälleen mennä naimisiin Kaliforniassa.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Päätöksessään oikeus korosti, ettei sillä ole mitään tekemistä homoavioliiton kanssa. ”Tämän menettelytapakysymyksen ratkaisu ei koske kyseisen lakialoitteen sisältöä, vaan lakialoiteprosessin tarkoitusta ja rehellisyyttä,” kirjoitti päätuomari Tani Cantil-Sakueye oikeuden puolesta.

LA Timesin artikkeli
Homojärjestöjen kommentteja

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Hannu, Tre
  • 18.11.2011, 18.39
Tämä hamaan tulevaisuuteen jatkuva oikeusprosessi sai alkunsa, kun kaksi pariskuntaa, Kristin Perry & Sandra Stier ja Jeff Zarrillo & Paul Katami, haastoi Kalifornian osavaltion oikeuteen. Kalifornia oli ensin sallinut homoavioliitot joksikin aikaa, ja sitten vaalituloksen perusteella kieltänyt ne.

Toinen pariskunnista, Jeff & Paul, kertoo videolla uusimman päätöksen aiheuttamasta tilanteesta.
Sivun yläosassa on Jeffin ja Paulin kuva. Video on kuvien ja lyhyen tekstiosuuden alapuolella.

http://www.towleroad.com/2011/11/respond.html