Konservatiivinen amerikkalaismedia, kuten Murdochin Fox News, on pitänyt suuren mekkalan siitä, että NIH (The National Institute of Health) on rahoittanut tutkimusta homomiesten penisten koosta ja mittojen suhteesta onnellisuuteen. Itse asiassa kyse oli erään tohtoritason tutkijan saamasta muutamasta tuhannesta dollarista, joilla rahoitettiin jo kerättyjen tietojen tarkastelua.
Asian todellinen tila selitettiin jutussa, mutta silti Fox antoi paljon aikaa Traditional Values Coalition –nimiselle lobbausryhmälle. Se väittää, että NIH on käyttänyt jopa 9.4 miljoonaa kymmenessä vuodessa homomiesten penisten mittailuun.
Itse tutkimus ei juuri tuloksillaan yllättänyt. Se toteaa, että suuremmalla varustetut ovat usein onnellisempia ja sukupuolisesti itsevarmempia. Tutkimus totesi myös, että peniksen koko oli positiivisesti suhteessa henkilön ”tyytyväisyyteen sen kokoon ja käänteisesti suhteessa taipumukseen valehdella peniksen koosta”. Siis ehkä aika lähellä nollatutkimusta.
Tutkimus todensi myös sen, että suuremmalla varustetut (tai pitäisikö nykyään sanoa suuremmalla siunatut) harrastivat usein penetratiivista, kun taas pienempään tyytymään joutuneet usein reseptiivistä, englanniksi yksinkertaisesti nimikkeinä tops and bottoms.
Suomessa ei tällaista suurten viestinten HLBT-vastaista törkyä ”asiantuntijakommentteineen” juuri esiinny. Meiltä puuttuvat vielä (kai olen väärässä) kristillistä liittoa lähellä olevat ”puolueettomat” arvojen pakastusinstituutit, tyyppiä amerikkalainen Traditional Values Coalition. Mutta tiedä, mitä on tulossa näinä Kataisen-Räsäsen hallituksen aikoina.