´Kirkon ja Räsäsen yhteistyön ainekset olemassa´

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo uskoo ”aineksien yhteistyölle” kirkollisasioita hallituksessa ilmeisesti hoitavan Päivi Räsäsen kanssa olevan olemassa. Kotimaa24:n julkaisemassa haastattelussa Keskitalo totesi olevan tärkeää, että kirkollisasioista vastaava ministeri tuntee kirkkoa ja on motivoitunut hoitamaan tehtäviään. Päivi Räsänen täyttää nämä ehdot, samoin kuin edeltäjänsä Stefan Wallin. Uskon, että ainekset hyvälle yhteistyölle ovat olemassa.

Hallitusohjelmaan ei tullut kirjausta sukupuolineutraalista avioliittolaista eikä perheen ulkopuolisesta adoptiosta samaa sukupuolta oleville. Kotimaa24 kysyi, pyrkikö myös kirkko vaikuttamaan hallitusneuvotteluissa siihen, ettei aiheita ohjelmassa käsiteltäisi. Kansaliapääkkö huomautti, että Kirkkohallitus totesi jo talvella hallitusohjelmatavoitteissaan kannattavansa aviolittolain säilyttämistä nykyisellään historiallisista, kulttuurisista ja teologisista syistä. -Tavoite saatettiin jo ennen vaaleja puolueiden tietoon. Hallitusohjelmaneuvotteluiden aikana kirkko ei vaikuttamistoiminnassaan painottanut tätä kysymystä, sanoi Keskitalo.

Hallitusohjelman seurauksena uutisiin noussutta aborttikysymystä kansliapäällikkö Keskitalo ei halunnut kommentoida. Hän totesi, ettei tiedosaan ole kirkon ”lähihistoriassa määritelleen kantaansa näihin asioihin”.
Hallitusohjelman mukaan ja nimenomaan Kristillisdemokraattisen puolueen vaatimuksesta selvitetään, onko tarvetta muuttaa raskauden keskeytyksen myöhäisintä viikkorajaa koskevaa lainsäädäntöä.

Keskitalon haastattelu Kotimaa24:n sivuilla

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!