Seksuaalivähemmistöjen asema Kolumbiassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve

Colombia -Diversa-niminen järjestö on julkaissut laajan tutkimuksen seksuaalivähemmistöjen elämästä ja tapahtumista Kolumbiassa vuonna 2008 ja 2009. Järjestö valittaa tällaisten tutkimusten puuttumista.

Colombia Diverso, järjestö, joka kamppailee tasa-arvon puolesta Kolumbian homoille, lesboille, transsukupuolisille ja biseksuaaleille, on julkaissut laajan tutkimuksen seksuaalivähemmistöjen elinehdoista ja vaikeuksista, joita ne ovat kohdannet vuonna 2008 ja 2009. Tutkimus on toteutettu DIAKONI:n, International HIV/AIDS-järjestön, ASTRAEA:n ja Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysviraston tuen avulla.

Otsikon ”Kaikki velvollisuudet, vähän oikeuksia: homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transukupuolisten asema” alta löytyvät kaikki ne vaikeudet, jotka ympäröivät homoyhteisöä niinä vuosina, jotka olivat olennaisia seksuaalivähemmistöjen oikeuksien etenemisen kannalta.Tutkimuksen toteuttanut järjestö Colombia Diversa on ilmaissut tyytyväisyytensä tutkimuksen julkistamisesta, mutta myös pessimisminsä tämän tapaisten aloitteiden puuttumisen vuoksi sekä valtion että muiden järjestöjen puolella.

Universo Gay (Epanja)
Yhteenveto
Edistystä ja taantumusta

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!