Maahanmuuttovirasto on käännyttämässä vainotun homomiehen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 1

Farai saapui Suomeen vuonna 2002 opiskelemaan it-alaa. Vuonna 2003 hän haki turvapaikkaa. Hänen homoseksuaalisuutensa oli paljastunut Zimbabwen viranomaisille, minkä vuoksi viranomaiset ryhtyivät etsimään häntä. Hänen sukulaisiaan painostettiin. "Zimbabwessa homoilla ei ole oikeuksia. Sukulaiseni eivät voi auttaa minua, sillä he joutuisivat itse vaikeuksiin", Farai kertoo suomeksi. Hän asuu Suomessa kymmenettä vuotta.

Farain arvion mukaan häntä uhkaisi kotimaassaan vankilatuomio tai viranomaisten vaino, koska homoseksuaalisuus on Zimbabwessa lainvastaista. "Presidentti Robert Mugaben hallinto on voimakkaan homovihamielinen: Mugabe on julkisesti ilmoittanut, että homot ovat koiria alempana eikä heillä ole mitään oikeuksia", kertoo Krister Karttunen Amnestyn HLBTI-ryhmästä.

Farai haki turvapaikkaa kolmannen kerran säilöönottokeskuksessa perjantaina 18.2.2011.


Tiedotustilaisuus ja mielenilmaus pidettiin tänään

Tiedotustilaisuus asiasta oli tänään iltapäivällä. Klo 16.30 alkoi mielenilmaus Kolmen sepän patsaalla (järjestäjät: Vapaa liikkuvuus, Seta, Amnestyn HLBTI-ihmisoikeusryhmä)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tiedotustilaisuus on tässä äänikuvina

Audio
Setan pääsihteeri Aija Salo avasi tilaisuuden, kesto 1 min 36 sek
Audio
Amnestyn HLBTI-ryhmästä Krister Karttunen kertoi tilanteesta Zimbabvessa. Kesto 5 min 06 sek
Audio
Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta kertoi lisää yksityiskohtia. Kesto 12 min 33 sek
Audio
Setan pääsihteeri Aija Salo tarkastelee asiaa laajemmin. Katja Tuominen kommentoi turvapaikkapuhuttelua. Kesto 9 min 20 sek
Audio
Miten nämä tapaukset tulevat järjestöjen tietoon? Kesto 4 min 40 sek

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Onnellinen mies
  • 23.2.2011, 13.45
Mihinkähän tuo maahanmuuttoviraston käännytyspäätös Farain kohdalla perustuu? Se että Farai, kirjoituksen mukaan, on asunut Suomessa jo kymmenettä vuotta, saa tuon käännytyspäätöksen kuulostamaan varsin kummalliselta.