DADT maksoi USA:n veronmaksajille huomattavan paljon

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 4

23.01.2011
Julkisuuteen tullut hallituksen arvio veronmaksajille DADT:stä koituneista kuluista on reippaasti alimitoitettu. Laskelmista puuttuvat kokonaan laivaston vastaavat kulut.

DADT:n lopettamisen puolesta työskennellyt ja lain perusteella erotettujen puolesta toiminut Servicemembers Legal Defense Network (SLDN) antoi julkilausuman, jossa todetaan hallituksen selvityksen aliarvostavan merkittävästi lain käytöstä syntyneitä kuluja. Selvityksestä puuttuvat kokonaan laivaston luvut. He eivät ole pystyneet esittämään noita lukuja. Laivastosta erotettuja oli kuitenkin peräti 25% kaikista erotetuista.

SLDN kertoo tiedotteessaan lisäksi, että näistä luvuista puuttuvat kokonaan siviilistatuksella (patriot) armeijaa palvelleet ja homouden takia tehtävästä erotetut. Heidän tilalleen oli rekrytoitava ja koulutettava uusia henkilöitä.

SLDN:n tilastojen mukaan erotetuista 66% oli miehiä ja 34% naisia. Erotetuista 15% oli ilmavoimista, 48% maavoimista, 12% merijalkaväestä ja 25% laivastosta.

Puolustusministeriön julkaisema tilasto vuosilta 1994-2006 osoittaa DADT:n perusteella tapahtuneiden erottamisien olleen huipussaan 1997-2002. Silloin erotettiin keskimäärin yli tuhat sotilasta vuodessa. Huippuluku on vuodelta 2001, 1273 erottamista. Erottamiset alkoivat hitaasti laskea vuoden 2001 huipun jälkeen. Vuonna 2006 erotettiin 612 sotilasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vaikka presidentti Obama allekirjoitti DADT:n kumoavan lain, SLDN kehottaa sotilaita pysymään kaapissa vielä sen ajan, että 60 päivän voimaantulon aikaikkuna sulkeutuu ja laki vahvistetaan.

21.01.2011 20:58
Amerikkalaiset joutuivat maksamaan veroissa liki 200 miljoonaa dollaria suoraan DADT-toimien aiheuttamina kuluina, kuten uusien sotilaiden rekrytoinneista ja heidän koulutuksestaan. Kustannuksista tämä muodosti 96%.

Hallituksen taloustoimisto on laskenut jokaisen erottamisen maksaneen 52.800 dollaria. Vuosina 2004-2009 3 664 henkilöä erotettiin palveluksesta DADT-lain perusteella eli homouden paljastumisen vuoksi. Lähes 40% erotetuista palveli tehtävissä, joita luonnehdittiin erittäin vaativiksi (kriittisiksi) taikka taisivat armeijalle tärkeitä harvinaisia kieliä, kuten arabiaa ja espanjaa.

17 vuotta voimassa ollut laki lakkautettiin presidentti Obaman allekirjoituksella joulukuussa 2010. Muutokset tulevat voimaan hitaasti, kenties usean kuukauden kuluttua.

Lähteet: Edge Boston ja Advocate, sekä SLDN ja puolustusministeriön tiedot

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Nuivio
  • 21.1.2011, 21.57
Mistä lähtien espanja on Yhdysvalloissa harvinainen kieli?
Uutisessa todettiin Espanja yhdeksi tarpeellisista ja harvinaisista kielistä. On kenties kysymys siitä, että saadaanko espanjaa puhuvia rekrytoitua sotilaiksi riittävästi. Uutisen mukaan ei riittävästi.