New York: Perustuslainvastainen cruising-kielto kumottu

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Heinäkuun 31. päivänä 2010 kuvernööri David Paterson allekirjoitti lain ja samalla poistui 27 vuotta perustuslain vastaisena käytössä ollut kruising-kielto. Laissa oli määritelty, että on kiellettyä kuljeskella ympäriinsä poikkeavia seksuaalikontakteja etsimässä ("loitering"). Poliisi käytti lakia mielellään ratsioissa kruising-alueilla, puistoissa ja käymälöissä.

Laki julistettiin pätemättömäksi jo 1983 vetoomustuomioistuimessa, mutta poliisi jatkoi lain soveltamista. Arviolta 15 000 pidätystä on tehty tämän lain nojalla näinä 27 vuotena. Osa näistä pidätyksistä perustui lakiin, jolla kiellettiin asiaton oleskelu julkisissa liikennevälineissä. Se laki poistui 1988.

Viimeksi kesäkuussa 2010 vetoomustuomioistuin päätti, että poliisia, joka oli pidättänyt miehen puistossa, ei syytetä, koska hänen saamissaan poliisin ohjeissa on kerrottu tästä lakipykälästä (Amore v. Navarro). Nyt oikeuskäsittely on laajentunut poliisin esimiehiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Näiden monien oikeuskäsittelyjen yhteydessä on kritisoitu vanhaa lakia. Heinäkuussa 2009 kaksi kansanedustajaa vaati perustuslain vastaisen lakipykälän poistamista. Ennenkin sitä yritettiin, mutta se kariutui aina republikaanisten edustajien vastustukseen.

(queer-news)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!