Kaliforniassa taistellaan oikeudessa homoavioliitoista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti

Kaliforniassa on käyty koko kevään oikeuskäsittelyä siitä onko homoilla jatkossa oikeus olla ja mennä avioliittoon. Lapset ja väittämä homojen kykenemättömyydestä vanhemmuuteen on ollut yksi lyöntiväline.

Kuluneella viikolla on annettu vihdoin oikeudelle osapuolten loppulausunnot. Asiasta päättää tuomari, joka sattuu olemaan julkihomo. Oikeudenkäynnin tarkoituksena on katsoa, onko kansanäänestyksessä "PROPOSITION 8" niukasti voittanut homoavioliitot kieltävä kanta hyväksyttävä vaiko ei.

Los Angeles Times -lehden kolumnisti pohtii sitä, että tosiasiat eivät tue väittelyssä esitettyjä argumentteja. Yhteiskunta ei pakota yksinhuoltajia naimisiin, vaikka väitetään lasten voivan paremmin kahden vanhemman perheessä. Homoavioliittojen vastustajien mielestä vain miehen ja naisen vanhemmoidessa. Lapsia synnyttäneitä teinejä, he itsekin vielä lapsia, ei estetä luovuttamasta synnyttämiään lapsia vanhemmille pariskunnille. Teiniraskaudethan ovat Yhdysvalloissa mittava ongelma. Vain homomiehiltä ja lesbonaisilta halutaan kieltää avioliitto ja lasten hankkiminen. Kirjoittaja toteaa, että samaa sukupuolta olevat parit hankkivat lapsia niin halutessaan olipa heille myönnetty avioliittolupa tai sitten ei.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Voimalla homoavioliittoja ja homojen oikeuksia vastustaneen National Organization for Marriage - NOM:n entinen johtaja Maggie Gallagher arveli oikeudessa annettujen loppulausuntojen jälkeen, että homoavioliittojen vastustajat tulevat häviämään Kalifornian oikeustaistelun. Hän kuitenkin luottaa, että korkeimmassa oikeudessa asia kääntyy toisin päin.

On esitetty useita arvioita siitä, että olipa oikeuden lopputulos mikä tahansa, kysymys homoavioliitoista etenee korkeimpaan oikeuteen jommankumman osapuolen viedessä asian joka tapauksessa jatkokäsittelyyn. Joku totesi edessä olevan vielä melkoisen pitkä vuosien maratoni.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!