UK: Kaapin ovet paukkuvat myös brittihallituksessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti

3.6.2010
David Laws kertoo hänen perheensä ja ystäviensä hyväksyneen hänet homomiehenä. Hän kertoo sen sujuneen ilman kummempia empimisiä. Laws toteaa olleensa typerä salatessaan seksuaalisen identiteettinsä jopa omaisiltaan. Syyksi hän kertoo sen, että nuoruuden aikanaan sellainen ei ollut hyväksyttävää. Laws on 44-vuotias.

David Lawsia pidetään niin taitavana ja kyvykkäänä poliitikkona, että hänet halutaan takaisin hallitukseen sen jälkeen kun kun taloussotku on tullut selvitetyksi.

29.05.2010
Tuoreen brittihallituksen apulaisvaltiovarainministerin David Lawsin on todettu maksaneen salaiselle mieskumppanilleen vuokraa kakkoskodista 40 000 puntaa. Hän on toiminut vastoin sääntöjä, joiden vartijana hänen katsotaan itse olevan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Samassa yhteydessä paljastui, että hän on homomies. Hän oli kumppaninsa kanssa päättänyt pitää suhteen salaisena, mutta Daily Telegraph -lehti paljasti taloudellisen väärinkäytöksen. Se johti suhteen paljastumiseen ja lopulta ministerin eroon.

Asiasta uutisoinut PinkNews kertoi, että Lawsin homoseksuaalisuus oli lehden tiedossa. Laws on kuitenkin toiminut lainsäätäjänä sateenkaari-ihmisten kannalta myönteisesti, joten PinkNews ei ole häneen kajonnut.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!