Mixa lähti, tarinat hurjenevat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006


Augsburgin ex-piispaa Walter Mixaa syytettiin koulukodin lasten kurittamisesta ja säätiörahojen käytöstä muuhun tarkoitukseen. Hän erosi huhtikuun 21. päivänä piispanvirastaan erilaisten syytösten ja painostuksen vuoksi. Schrobenhausenin kaupunkipappina hän kuritti koulukotilapsia. Nyt häntä syytetään myös alaikäisen pojan seksuaalisesta väärinkäytöstä. Valtionsyyttäjä on alkanut tutkia tapausta. Se sijoittunee vuosien 1996-2005 välille, kun Mixa oli Eichstättissä piispana.

Katolinen kirkko pyysi valtionsyyttäjän apua. Mixa torjuu yhdeksän syytettä, mutta tarjoutuu yhteistyöhön asian selvittämiseksi. Hän oleskelee Sveitsissä sairaalassa polviongelman vuoksi. Häntä mahdollisesti hoidetaan myös liiallisen tissuttelun takia.

Tapauksen tekee ikäväksi se, että Mixa on ollut julkisuudessa jyrkkä homoelämäntavan vastustaja. Kirkolle on vaikeaa se, että näin korkea-arvoista ensi kertaa syytetään näin vakavista asioista. Paavi ja Mixa olivat hyviä ystäviä ja aatetovereita. Piispan virka on elinikäinen, mutta nyt kanonista lakia lukemalla löytyi kohta, jolla piispalle voidaan antaa ero. Mixa oli myös Bundeswehrin piispana.

Viikonvaihteessa Spiegel kertoi Mixan ja nuorten pappien saunailoista. Kun Mixa oli Eichstättin piispana, hän usein kutsui nuoria pappisseminaarilaisia piispantaloon saunomaan. Kirkollisissa piireissä kerrottiin, että Mixalla oli homotaipumuksia. Kirkollisissa piireissä oli jo pitkään ihmetelty, että hänen pappisseminaarissaan oli sellaisia nuoria miehiä, jotka olisivat olleet epäsopivia muihin pappisseminaareihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Virallisesti Mixa varoitteli nuorille seminaristeille, että oli vältettävä seksuaalikontakteja eri- ja samaa sukupuolta olevien kanssa. Hän myös kritisoi toistuvasti homo- ja lesboparaateja ja homojen ja lesbojen parisuhteita.

(lähteenä mm. Spiegel)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!