Euroopan neuvoston HLBTI-suositusta kiitellään

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006


Euroopan neuvosto antoi keskiviikkona uusia suosituksia HLBTI-ihmisiä koskevasta lainsäädännöstä. Suositus hyväksyttiin yksimielisesti. Nyt kiinnostaa, miten esim. Venäjä alkaa suositusta noudattaa. Moskovan Prideen on aikaa puolitoista kuukautta. Euroopan neuvoston suosituksissa määritellään, että HLBTI-ihmisillä on oikeus järjestäytyä, ilmaista mielipiteensä ja kokoontua vapaasti. Eurroopan neuvoston jäsenmaiden tulisi yrittää estää viharikokset ja vihapuheet.

Venäjän suhtautuminen

Onko kyseessä historiallinen askel etenenpäin myös Venäjällä? Suositus hyväksyttiin Euroopan neuvoston ministerikomiteassa, ja mukana olivat myös Venäjän edustajat. Kansalaisoikeuksien myöntäminen homoille ja lesboille Venäjällä ei kuitenkaan ole helppoa. Poliittinen valta kärsii eräänlaisesta skitsofreniasta. Vallan eri osapuolet toimivat eri suuntiin. On hyvin mahdollista, että Venäjällä ei ole aikomustakaan lähteä noudattamaan tätä suositusta. Viimeksi nyt menneellä viikolla Venäjän perustuslakituomioistuin totesi oikeiksi ne alempien oikeusistuimien päätökset, joilla Ryazanin alueella kiellettiin "homopropagandan" levittäminen nuorisolle.

Valtakoneiston eri tasoilla on lujia homofobeja, jotka haluavat lyödä lyttyyn kaikki homojen julkiset näyttäytymiset. Kieltojen perustelut ovat yleensä tällaisia: "Se ei kuulu venäläiseen kulttuuriin".


Ruotsin integraatio- ja tasa-arvoministeri on tyytyväinen suositukseen

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ruotsin integraatio- ja tasa-arvoministeri Nyamko Sabuni on tyytyväinen, että näillä suosituksilla HLBTI-ihmisten oikeudet saadaan näkyvämmiksi ja selkeämmiksi. Suosituksissa on konkreettisia asioita, kuten esim. vuokrasopimuksen jatkuminen, kun pariskunnan toinen osapuoli kuolee. Tästä oli juuri äskettäin puolalaisen pariskunnan tapaus ihmisoikeustuomioistuimessa.

Transihnmisille suosituksissa on kohta, jossa valtiot velvoitetaan sukupuolen korjauksen yhteydessä muuttamaan myös tunnukset asiakirjoihin.


ILGA Europe on tyytyväinen

ILGA Europesta latvialainen Linda Freimane pitää suoitusta tärkeänä. Nyt on selkeä dokumentti, jonka kanssa voidaan mennä neuvottelemaan eri valtioissa lainsäädännön kehittämisestä. Tällä hetkellä suunnitellaan kampajaa, jolla nämä suositukset saataisiin yleisempään tietouteen.


Euroopan neuvoston sivulla asia on esillä

Suositus on vielä tänään Euroopan neuvoston sivuilla ykksöuutisena. Pääsihteeri Thorbjørn Jagland pitää tärkeänä nyt sovittua suositusta. Euroopan neuvostolla ei ole suomenkielistä uutissivua.

https://wcd.coe.int/ViewDoc.jsp?Ref=PR277%282010%29&Language=lanEnglish&Ver=original&Site=DC&BackColorInternet=F5CA75&BackColorIntranet=F5CA75&BackColorLogged=A9BACE


Myös YK:n ihmisoikeusneuvosto on kokoontunut

YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontui 13. istuntoonsa Genevessä 1.-26. maaliskuuta. Neljän viikon aikana keskusteltiin ja väiteltiin kymmenistä teemoista - terrorismista vammaisten henkilöiden oikeuksiin, urheilusta kidutukseen. Kansalaisjärjestöt järjestivät istunnon yhteydessä kymmeniä tapahtumia, joissa ihmisoikeusloukkausten uhrit muistuttivat delegaatteja todellisuudesta. Loppusaldona on 30 päätöslauselmaa ja päätöstä, joista kolmannes hyväksyttiin äänestyksellä.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=189053&nodeid=15145&contentlan=1&culture=fi-FI


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!