Viime kesän yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa Berliinissä eteläafrikkalaista Caster Semenyaa epäiltiin mieheksi. Asiaa selvitellään, ja hän on edelleen urheilukiellossa. IAAF:n neuvoston jäsen Helmut Diegel kertoo sääntöongelmista ja monista kommunikaatiovaikeuksista.
Miksi päätöstä Semenyan tapauksessa ei tule, herra Diegel? Vain IAAF:n presidentti voi vastata tähän kysymykseen. Hän tuntee lääkärinlausunnot ja hän voi arvioida niitä poliittisia ongelmia, joita tähän tapaukseen liittyy. Myös Etelä-Afrikan oma liitto on sekaantunut asiaan ja hidastanut asian käsittelyä. Sinne päin on ollut kommunikaatio-ongelmia.
Nyt on luvattu, että päätös tehdään yleisurheiluliiton istunnossa Kiovassa elokuussa 2010.
Mutta eikö ole melkoinen skandaali, että asia ei ole yhtään edennyt, vaikka vuosi on jo kulunut? Helmut Diegel sanoo, että hän ei yleisurheiluliiton yleiskokouksen jäsenenä voi sanoa asiasta mitään. Hän kuitenkin toivoo reilua ratkaisua. Yleisurheiluliitto on päättänyt, että nais- ja miesurheilijoilla on omat kilpailulajit. Se, onko ihminen mies vai nainen, näkyy syntymätodistuksesta ja se on sitova asiakirja. Tähän saakka urheilujärjestöt ovat joutuneet hyväksymään viralliset syntymäpaperit.
IAAF toimi Berliinissä epäasiallisesti Semenyaa kohtaan ja häneltä mm. estettiin stadionin sisätiloissa lausuntojen antaminen tv-kameroiden edessä. Miksi näin? Herra Diegel sanoo, ettei hän halua enää palata tähän asiaan. Sekä urheiluliiton vastuulliset että media ampuivat Semenyaa selkään. Nyt tässä tapauksessa pitää yrittää tunnustaa, että tässä on yleinen urheilupoliittinen ongelma. Urheiluliitoille tulee ongelmia transsukupuolisuudesta ja intersukupuolisuudesta. Erityisesti intersukupuolisuuden osalta pitäisi viimein löytää ratkaisu.
Mikä se ratkaisu voisi olla? Helmut Diegel sanoo, että on urheiluliittojen toimihenkilöitä, jotka uskovat, että leikkaus miehiseen suuntaan ratkaisisi asian. Diegelin mielestä useimmat urheiluliitot eivät ole vielä edes ymmärtäneet tämän ongelman laajuutta. Leikkaukset eivät ratkaise. Ensin pitäisi selvittää, miten paljon intersukupuolisia urheilun piirissä on. Olisi välttämätöntä aloittaa vuoropuhelu myös naisurheilijoiden kanssa. Hehän joutuvat huonompaan asemaan, jos mukana on intersukupuolisia.
Biologit muistuttavat, että sukupuolen määrittely ei ole lainkaan niin helppoa kuin kuvitellaan. On asiantuntijoita, joiden mukaan on enemmän kuin kaksi sukupuolta. Tutkimuksessa kuitenkin on yksimielisyys sukupuolen määrittelystä. Urheilujärjestöjen pitää keskustella enemmän tutkijoiden ja intersukupuolisten itsensä kanssa.
Tammikussa kansainvälinen olympiakomitea järjesti tästä asiasta laajan konferenssin. Sieltä ei kuitenkaan saatu apua urheilupoliittisiin päätöksiin. Tämä ongelma ei rajoitu pelkästään yleisurheiluun, vaan moniin olympialajeihin. Aina, jos urheilijat jaetaan kisoissa sukupuolen mukaan, ongemia voi tulla esiin.
(Tagesspiegel)