Suuret kasvimaalaustalkoot

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006
  • 3

Helsingin puistoissa on monia kasveja, jotka vaativat erityistä huolenpitoa. Poikkeuksellisen vaativa on peikonlehteä tai anopinkieltä muistuttava Aprillia officinale, ikivihreä kasvi. Puutarhan kasvit elävät muotivirtausten mukaan, ja maailmalla on levinnyt kasvimaalauksen aalto. Se pyyhki jo Suomeakin. Tämä leveälehtinen kasvi on viime vuonna nähty puistoissa koemielisesti valkoreunuksisena. Puutarhurit varhain viime vuoden kevättalvella aloittivat lehtien koemaalaamisen. Jokaisen lehden reunaan maalataan valkoisella värillä noin sentin levyinen valkea kaista. Se on muotia. Työmäärä on suuri, ja työtunteja kuluu maalaamiseen sadoittain. Käytetty valkomaali oli kestävää. Sen todistavat nämä kuvat, jotka on otettu lokakuussa Eiran puistossa ja Tähtitorninmäellä.

Tänä vuonna nämä lehdet halutaan sateenkaaren värisiksi. Kaupunginjohtaja on luvannut julistaa Helsinkiin Pride-rauhan kesäkuun 28. päivänä. Sen kunniaksi kaikkiin tämän kasvin lehtiin maalataan alkukesän aikana sateenkaarireunukset. Kasvit tuodaan tänään ruukuissa Diana-puistoon Erottajan eteläpuolelle ja taideyhdistys on luvannut toimittaa paikalle pensselit. Värit tulevat pormestarin kustannuspaikalta.

Maalaushommiin toivotaan mahdollisimman paljon mukaan sateenkaariväkeä. Kaikki homot, lesbot, transihmiset ja bit ja q:t - kaikkien apua tarvitaan. Maalaaminen alkaa tänään torstaina huhtikuun 1. päivänä klo 15.30 Dianapuistossa ja se jatkuu klo 19 saakka. Maalaajaksi kelpaa jokainen, jolla pensseli pysyy kädessä ja jolla on värisilmää ja nuottikorvaa. Välipalaksi on ovelasti kuivattuja ketunleipiä. Niissä on yhtaikaa kiva suolainen ja karvas maku.

Muuallakin maailmassa kasvimaalaaminen on nyt pop. New Yorkissa on yritetty maalata koivunlehtiä. Valitettavasti ei tiedetty, että yhdessä suuressa koivussa on 40 miljoonaa lehteä. Fundamentalistiuskovat ovat varoitelleet: "Älä muuta Luojan luomaa". Maalaustapahtumissa on nähty jo vastamielenosoittajia.

*****

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nähdään pensselöimässä klo 15.30! Illemmalla kaikissa homokapakoissa on aprillipäivän tanssiaiset, joten sinne jatkoille! Keittiöfilosofi Himasta lainaten: Ylös värittömyydestä ja masennuksesta!

Kuka muuten oli Dianalle mallina? Ja vielä tietokilpailukysymys: montako kertaa keihäs on varastettu?

Lehtien maalaamisessa käytetään kestäviä luonnonmaaleja. Lokakuussa maali oli vielä kauniin valkoista.
Hieman huolimattomasti vedetty maalilinja antaa kepeämmän vaikutelman
Voi vain kuvitella, miten hieno väriloisto tähän puistoon saadaan, kun maalatut kasvit ovat paikoillaan.

3 kommenttia

Ettei vaan olisi aprillipila?

Kuivattuja ketunleipiä ja kuravettä päälle? Heh...
Jäin miettimään rynnätäkö maalaustalkoisiin Diana-puistoon vai kuvan puistoon Töölöön =)