Lisää tutkimuksia sateenkaarivanhemmoimisesta: Ei eroa heterovanhemmoimiseen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 1

Pitkään on väitetty lapsen kasvamiseen tasapainoiseksi aikuiseksi tarvittavan kaksi eri sukupuolta olevaa vanhempaa. Tutkijat ovat esittäneet toistuvasti että homovanhemmat kasvattavat yhtä tasapainoisesti ja tasapainoiseksi lapsia kuin heteroparitkin.

Jälleen uusi tutkimus todistaa ennakkoluulot sateenkaarivanhemmuutta kohtaan perusteettomiksi. Journal of Marriage and Family on julkaissut artikkelin, jossa kaksi sosiologia kertoo käyneensä läpi 81 tutkimusta kahden vanhemman ja yhden vanhemman perheistä. Näihin kuului kahden miehen, kahden naisen ja miehen ja naisen vanhemmoimia perheitä.

Mikään näistä tutkimuksista ei tue käsitystä, että vanhempien sukupuolella olisi merkitystä lapsen hyvinvoinnille. Tutkija Judith Stacey: "On enemmänkin kysymys vanhemmoimisen laadusta, kuin vanhempien sukupuolesta."

Tutkijoiden mielestä tilastollisesti ei juurikaan voida nähdä eroa heterovanhempien kasvattamien lapsien ja homovanhempien lapsien välillä.

Vanhemmoimisen tyylejä vertailtaessa tutkimuksissa on löytynyt hienoinen ero kahden naisen vanhemmoimiseen heteropariin verrattuna. Kahden naisen perheissä vanhemmoiminen (lapsista huolehtiminen) on hivenen aktiivisempaa kuin heteroperheissä. Homomiesten vanhemmoimisesta vastaavaa tutkimusta ei ole tehty.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Psykologian professori Michael Lamb Englannista: "Mikään henkilön sukupuoleen liittyvä seikka ei määrittele kykyä olla hyvä vanhempi. On selvästi todennettu, ettei lapsen hyvään kehitykseen tarvita välttämättä vain kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa."

**********
Lehden kirjoitusta on seurannut vilkas mielipiteiden vaihto useasti toistetuin ennakkoluuloin höystettynä. Yksi viimeisimmistä kommenteista on kiinnostava.

"Olen työskennellyt vuosia hyväksi käytettyjen ja laiminlyötyjen lasten turvakodissa. Kaikkina näinä vuosina kun siellä työskentelin, en voi muistaa ainuttakaan tapausta, jossa lapsi olisi tullut yksinhuoltajan taikka samaa sukupuolta olevan vanhemman perheestä. Sitä vastoin meillä on ollut joka vuosi satoja tapauksia, joissa hyväksi käytetyt tai laiminlyödyt lapset tulivat kahden vanhemman nk. normaaleista perheistä."

USA Today -lehti on julkaissut jutun tutkimuksista homovanhemmuudesta

1 kommenttia

"Mikään näistä tutkimuksista ei tue käsitystä, että vanhempien sukupuolella olisi merkitystä lapsen hyvinvoinnille."

Valehtelevat törkeästi.

Kuka tahansa pystyy tuttavapiiristäänkin näkemään sen hyvin tunnetun tutkimustuloksen, että yksinhuoltajaäidin kasvattamalla poikalapsella on ongelmia 800% todennäköisemmin kuin miehen ja naisen kasvattamalla poikalapsella.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, säilyykö tuo negatiivinen efekti, kun kasvattajina on kaksi naista yhden sijasta.

Voi tietysti olla, että yksinhuoltajaäidit ovat aika toivottomia ongelmapesiä. Mutta mikseivät he pysty sitten pilaamaan tyttölastensa elämää? Ja mikseivät yksinhuoltajaisät sitten ole toivottomia ongelmapesiä, jotka pilaavat lastensa elämän?

"Kahden naisen perheissä vanhemmoiminen (lapsista huolehtiminen) on hivenen aktiivisempaa kuin heteroperheissä."

Näitä tutkimustuloksia vääristellään niin, että negatiivisetkin asiat kaunistellaan positiivisiksi. Yhden lapsen kasvattaminen menee pieleen helposti sen takia, että vanhemmilla on liikaa energiaa ja aikaa passata sitä narsistista pikku prinssiä tai prinsessaa piloille saakka. Lapset tarvitsevat välillä asennetta kasvattajalta: "Nyt pentu teet sen mitä käsketään ja heti!". Noin on pakko toimia, kun lapsia on vähintään kaksi.

Lesbovanhemmista voi tietysti arvailla että ainakin toinen niistä on maskuliinisempi kuin keskiverto yksinhuoltajaäiti.

Eli ei se hyysäämisen määrä korvaa laatua.

Huono yhdistelmä lapsille näyttää olevan myös kädettömät akateemiset pehmovanhemmat, joista pehmoihmisinä kumpikaan ei halua ottaa kasvatusvastuuta.

Näitä kasvatusasioita ei oikein haluta tutkia rehellisesti, koska rehelliset tulokset astuisivat aina jonkun varpaille. Kaikki toki lässyttävät "lasten parhaasta", mutta jos vanhemmille sanoo, että olisi parempi lopettaa tupakointi ja laihduttaa lasten takia niin vanhemmat eivät varmasti tee kumpaakaan vaan kehottavat hyvää tarkoittavaa neuvojaa pitämään turpansa kiinni.

Joissain maissa laki kieltää adoption tupakoijalle, koska tupakointi vaarantaa lapsen terveyden.