"Mikään näistä tutkimuksista ei tue käsitystä, että vanhempien sukupuolella olisi merkitystä lapsen hyvinvoinnille."
Valehtelevat törkeästi.
Kuka tahansa pystyy tuttavapiiristäänkin näkemään sen hyvin tunnetun tutkimustuloksen, että yksinhuoltajaäidin kasvattamalla poikalapsella on ongelmia 800% todennäköisemmin kuin miehen ja naisen kasvattamalla poikalapsella.
Mielenkiintoinen kysymys onkin, säilyykö tuo negatiivinen efekti, kun kasvattajina on kaksi naista yhden sijasta.
Voi tietysti olla, että yksinhuoltajaäidit ovat aika toivottomia ongelmapesiä. Mutta mikseivät he pysty sitten pilaamaan tyttölastensa elämää? Ja mikseivät yksinhuoltajaisät sitten ole toivottomia ongelmapesiä, jotka pilaavat lastensa elämän?
"Kahden naisen perheissä vanhemmoiminen (lapsista huolehtiminen) on hivenen aktiivisempaa kuin heteroperheissä."
Näitä tutkimustuloksia vääristellään niin, että negatiivisetkin asiat kaunistellaan positiivisiksi. Yhden lapsen kasvattaminen menee pieleen helposti sen takia, että vanhemmilla on liikaa energiaa ja aikaa passata sitä narsistista pikku prinssiä tai prinsessaa piloille saakka. Lapset tarvitsevat välillä asennetta kasvattajalta: "Nyt pentu teet sen mitä käsketään ja heti!". Noin on pakko toimia, kun lapsia on vähintään kaksi.
Lesbovanhemmista voi tietysti arvailla että ainakin toinen niistä on maskuliinisempi kuin keskiverto yksinhuoltajaäiti.
Eli ei se hyysäämisen määrä korvaa laatua.
Huono yhdistelmä lapsille näyttää olevan myös kädettömät akateemiset pehmovanhemmat, joista pehmoihmisinä kumpikaan ei halua ottaa kasvatusvastuuta.
Näitä kasvatusasioita ei oikein haluta tutkia rehellisesti, koska rehelliset tulokset astuisivat aina jonkun varpaille. Kaikki toki lässyttävät "lasten parhaasta", mutta jos vanhemmille sanoo, että olisi parempi lopettaa tupakointi ja laihduttaa lasten takia niin vanhemmat eivät varmasti tee kumpaakaan vaan kehottavat hyvää tarkoittavaa neuvojaa pitämään turpansa kiinni.
Joissain maissa laki kieltää adoption tupakoijalle, koska tupakointi vaarantaa lapsen terveyden.
Valehtelevat törkeästi.
Kuka tahansa pystyy tuttavapiiristäänkin näkemään sen hyvin tunnetun tutkimustuloksen, että yksinhuoltajaäidin kasvattamalla poikalapsella on ongelmia 800% todennäköisemmin kuin miehen ja naisen kasvattamalla poikalapsella.
Mielenkiintoinen kysymys onkin, säilyykö tuo negatiivinen efekti, kun kasvattajina on kaksi naista yhden sijasta.
Voi tietysti olla, että yksinhuoltajaäidit ovat aika toivottomia ongelmapesiä. Mutta mikseivät he pysty sitten pilaamaan tyttölastensa elämää? Ja mikseivät yksinhuoltajaisät sitten ole toivottomia ongelmapesiä, jotka pilaavat lastensa elämän?
"Kahden naisen perheissä vanhemmoiminen (lapsista huolehtiminen) on hivenen aktiivisempaa kuin heteroperheissä."
Näitä tutkimustuloksia vääristellään niin, että negatiivisetkin asiat kaunistellaan positiivisiksi. Yhden lapsen kasvattaminen menee pieleen helposti sen takia, että vanhemmilla on liikaa energiaa ja aikaa passata sitä narsistista pikku prinssiä tai prinsessaa piloille saakka. Lapset tarvitsevat välillä asennetta kasvattajalta: "Nyt pentu teet sen mitä käsketään ja heti!". Noin on pakko toimia, kun lapsia on vähintään kaksi.
Lesbovanhemmista voi tietysti arvailla että ainakin toinen niistä on maskuliinisempi kuin keskiverto yksinhuoltajaäiti.
Eli ei se hyysäämisen määrä korvaa laatua.
Huono yhdistelmä lapsille näyttää olevan myös kädettömät akateemiset pehmovanhemmat, joista pehmoihmisinä kumpikaan ei halua ottaa kasvatusvastuuta.
Näitä kasvatusasioita ei oikein haluta tutkia rehellisesti, koska rehelliset tulokset astuisivat aina jonkun varpaille. Kaikki toki lässyttävät "lasten parhaasta", mutta jos vanhemmille sanoo, että olisi parempi lopettaa tupakointi ja laihduttaa lasten takia niin vanhemmat eivät varmasti tee kumpaakaan vaan kehottavat hyvää tarkoittavaa neuvojaa pitämään turpansa kiinni.
Joissain maissa laki kieltää adoption tupakoijalle, koska tupakointi vaarantaa lapsen terveyden.