Viharikoksista kovempi rangaistus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Seta ja Suomen Amnestyn HLBTI-ryhmä ovat aktiivisesti viime aikoina ajaneet sitä, että viharikokset paremmin huomioitaisiin maamme lainsäädännössä. Oikeusministeriön työryhmä on tehnyt asiasta mietinnön. Esim. pahoinpitelyistä tulisi kovempi rangaistus, jos tekijä on vihastunut uhrin sukupuolisesta suuntautumisesta, vammaisuudesta, elämänkatsomuksesta tai uskonnosta. Rasistinen vaikutin on ollut lainsäädännössä jo vuodesta 2002, mutta se ei ole näkynyt tuomioistuinten työskentelyssä. Myös viharikosten kirjaaminen on poliisissa ollut vaihtelevaa.

Työryhmä on jättänyt mietintönsä oikeusministerille, ja lakiin ehdotetaan muutoksia, jotka helpottaisivat mm. internetin rasismikeskusteluihin puuttumista. Uusi rikosnimike olisi törkeä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sellaiseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi yllyttäminen joukkotuhontaan tai terroristisessa tarkoituksessa tehtyyn tappoon. Törkeä kiihottaminen toisi enintään neljä vuotta vankeutta.

Esitys menee nyt lausuntokierokselle.

*****

Helsingissä järjestettiin tiistaina rasismin ja viharikosten vastainen mielenosoitus. Kiasman edessä oli n. 140 ihmistä YLEn uutisten mukaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Lisää asiasta HS:n lehtiuutisessa
YLEn uutinen netissä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!