Puerto Rico: Epäilty myöntää surman

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006


Puerto Rico on USAhan kuuluva itsehallinnollinen alue. Perjantaina löytyi 19-vuotiaan opiskelijan George Steven Lopez Mercadon ruumis Cayeyn kaupngista sivukadulta. Ruumis oli osittain palanut ja paloiteltu. Opiskelija tunnettiin hyvin gay-piireissä, joten siellä ollaan hyvin järkyttyneitä. Poliisista lausuttiin harkitsemattomasti, että "ihmiset, jotka elävät noin, saavat olla varautuneita tällaiseen". Aktivistit ja Human Right Foundation vaativat poliisin erottamista ja uuden viharikoslain soveltamista tähän tapaukseen.

Poliisi on nyt pidättanyt 26-vuotiaan työttömän miehen. Hän oli oman kertomansa mukaan kierrellyt kaupungin punaisten lyhtyjen alueella ja huomannut nuoren opiskelijan, joka oli pukeutunut naisten asuun. Surmaaja kutsui uhrin kotiinsa. Hän kuitenkin raivostui, kun huomasi, että kyseessä on poika. Uhri oli tarttunut puukkoon ja uhkaillen vaatinut maksua. Surmaaja sai siepattua puukon ja tappoi uhrinsa.

Tappaja on neljän lapsen isä. Puolustus luultavasti käyttää jälleen gay panic -syitä lievemmän tuomion hakuun. Surmaaja on kuulemma ollut taannoin vankilassa ja tullut siellä raiskatuksi. Sen takia hän vihaa homoja. Poliisi on kiittänyt saaren gay-yhteisöä yhteistyöstä, jolla tapaus selvisi nopeasti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!