SETA ry:n 30-vuotisjuhla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren


teksti: Sami Mollgren, kuvat: Leo Koivistoinen

SETA ry eli Seksuaalinen tasavertaisuus - Sexuellt likaberättigande SETA ry juhli torstaina 27. toukokuuta 2004 30-vuotista taivaltaan Ravintola dtm:n tiloissa Helsingissä. Alkuillan kutsuvierastilaisuus oli ohjelmaltaan varsin arvokas, vaikkakin ilmapiiri oli kevyen juhlava. Tilaisuuden juonsi tanssija-koreografi Tiina Lindfors ja hän viihdytti yleisöä myös tanssiesityksillä. Sellisti Erkki Lahesmaa vastasi musiikista.






Ilman äänenvahvistimia parhaimmillaan oleva kamarimusiikki ei kuitenkaan valitettavasti päässyt oikeuksiinsa isossa tilassa ja väenpaljoudessa. Kritiikkiä ansaitsee se osa yleisöä, joka ei malttanut pitää pienempää suuta esitysten aikana. Tuttavien kanssa rupattelun olisi ehkä voinut jättää hivenen myöhemmälle tai hädän sattuessa siirtyä kahvilan puolelle. Paikalla oli ihmisiä, joita lavan tapahtumat oikeasti kiinnostivat.

Muistelua ja tulevaisuutta

Taiteellisen ohjelman lomassa Setan pääsihteeri Jussi Nissinen ja puheenjohtaja Tiia Aarnipuu keskustellen valottivat SETA:n historiaa, toiminnan tarkoitusta ja tulevaisuutta. Alkuaikojen - ja erityisesti SETA:n aikaa edeltäneiden - seksuaalista tasa-arvoa ajaneiden ihmisten rohkeutta kiiteltiin ja pohdittiin, että siltä pohjalta SETA:n tavoitteet ovat yksi toisensa jälkeen täyttyneet. Parisuhdelain läpimenon muistelu herkisti monen paikalla olleen mieltä. Tulevaisuuden tehtävistä mainittiin mm. adoption saaminen mahdolliseksi sekä yleinen tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden lisääminen.






Lavalla piipahtivat myös Henrik Lax, Outi Ojala sekä Sirpa Pietikäinen. Kaikki onnittelivat luonnollisesti Setaa ja sen roolia yhteiskunnan suvaitsevaisuutta laajemminkin lisänneenä järjestönä. Erityisesti Outi Ojala patisteli ihmisiä kesäkuun Eurovaaleissa uurnille, ja muistutti antamaan äänensä homomyönteisille ehdokkaille - ja että miltei kaikissa puolueissa tällaisia on. Myös Tasavallan Presidentti Tarja Halonen toivotti viestissään onnea SETA ry:lle. Halonen oli SETA:n puheenjohtaja 80-luvun alussa.


Loppuillasta, kun ovet avattiin kaikille, vapautui tunnelma entisestään. Väkeä valui katsomaan Laura Voutilaista, joka tarjoili niin tuoretta rokkaavampaa soundia, kuin muutaman herkkupalan vanhempia, iskelmällisempiä hittejään.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

SETA ry eli Seksuaalinen tasavertaisuus - Sexuellt likaberättigande SETA ry

Juhlaansa viettänyt SETA on valtakunnallinen ihmisoikeus- ja sosiaalialan kansalaisjärjestö, joka on perustettu vuonna 1974. Kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana SETA:sta on muodostunut valtakunnallinen organisaatio, jolla on aktiivisia jäsenjärjestöjä eri puolilla maata.

"SETA:n periaatteena on nimensä mukaisesti ollut yhteiskunnallinen tasavertaisuus riippumatta ihmisen seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuoliroolikäyttäytymisestä tai -identiteetistä. Käytännössä SETA:n toiminnan piiriin kuuluvat lesbot, homot, biseksuaalit, transvestiitit ja transseksuaalit." (lainaus SETA:n esittelytekstistä)

Seta ei toivo syntymäpäivälahjoja, mutta kylläkin rahallista tukea sosiaalipalvelu- ja ihmisoikeustyölleen. Lahjoitukset toivotetaan tervetulleeksi tilille 800015-1812433, viite 128005 (keräyslupa OKU635A). Lisätietoja SETA:sta osoitteesta www.seta.fi.

Sekä ranneliike ry että ranneliike.net onnittelevat sydämellisesti 30-vuotiasta SETA ry:tä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!