Murhaoikeudenkäynti Etelä-Afrikassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Eudy Simelane, 31-v, oli lesboaktivisti ja naisjalkapalloilija Etelä-Afrikassa. Hänet murhattiin 28.4.2008 kylmäverisesti ja raa'asti ja jätettiin avo-ojaan. Helmikuussa 2009 yksi murhaan osallistuneista, Thato Mpithi, 23-v. tunnusti syyllisyytensä. Samalla hän kertoi kolmesta muusta murhaan osallistuneesta kaveristaan. Tiistaina käytiin oikeutta Delmasissa. Mpithi perui puheensa. Kaksi miehistä vapautetiin todisteiden puutteessa. Tuomari totesi, että Jumala tulee kyllä rankaisemaan.

Yksi miehistä, Themnba Mvubu, 24-v. ei osannut selittää, miksi hänellä oli murhatun verta housuillaan. Hänelle tuli elinkautinen, mutta hän lähti salista hymyillen, ilman mitään tunnontuskia.

Etelä-Afrikassa murhat ovat yleisiä. Asukkaita on 49 miljoonaa, ja vuodessa tapahtuu 18 000 murhaa. Homo- ja lesboryhmät sanovat, että he ovat erityisesti väkivallan ja murhien uhreina. Poliisi ei paljon välitä. Nyt Simelanen tapauksen yhteydessä on aloitettu kampanja, jossa asiaan kiinnitetään huomiota. Oikeudessa ei puhuta siitä, että homot tai lesbot olisivat erityinen ryhmä murhien kohteena.

Eudy Simelane oli hyvin tunnettu Kwa Themassa. Hän oli joitakin vuosia pelaamassa kansallisessa joukkueessa. Ystävät kertoivat, että he olivat hyvin vahvoja ja atleettisia tyttöjä jo nuoresta lähtien. He tekivät kaikkea sellaista, mitä vain pojat tekevät. He pelasivat poikien kanssa, mutta tunsivat vetoa toisiin tyttöihin.

Simelane murhattiin yön pimeudessä lähellä kotia. Yksi murhaajista kertoi, että tarkoitus oli ryöstää. Lesbous ei ollut murhan syynä. Koska Simelanella ei ollut rahaa, hänet raiskattiin. Simelane tunnisti yhden päällehyökkääjän. Silloin hänet päätettiiin tappaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Simelanen isä sanoi oikeudenkäynnin jälkeen, että vapaaksi päästetyt eivät koskaan voi palata näille seuduille. Heidät tapetaan, koska Eudy oli pidetty julkkis. Tänä kesänä Berliinin kisojen jälkeen oltiin huolestuneita Caster Semanyan turvallisuudesta.

Kwa Thema on Johannesburgin lähialuetta, n. 35 km Johannesburgin keskustasta itään.

(nytimes.com)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!