Homosuudelmatalkoot Kolosseumin edessä
Homotapahtuman aikaan siveyspolisi oli Roomassa erityisen ankara. "La Repubblican" mukaan Roberto ja Michele suutelivat Kolosseumin edustalla, jolloin poliisi pidätti heidät. Syy: aiheutetaan julkista pahennusta. Homojärjestö Arcigay on reagoinut voimakkaasti. Ihmiset on kutsuttu 2. elokuuta Kolosseumille kollektiivisuuteluun eli suudelmatalkoisiin.
Pojat kertovat, että he juuri suutelivat, kun tuli kaksi poliisia. Paikalle tarvittiiin vielä lisävahvistusta. Yhteensä kuusi poliisia selvitteli heidän henkilöllisyyttään ja papereitaan ja hoiti kuljetusta poliisipiiriin.
(N24.de, tv-asema)
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
3 kommenttia
Helsingin Sanomat julkaisi nettisivuillaan tänään AP:n välittämän asiaa käsittelevän uutisen. Hesarin uutisessa mainitaan, että jotkut kansanedustajat aikoivat ottaa tapauksen esille Italian parlamentissa. Ja torstaisen suutelutilaisuuden lisäksi myös sunnuntaina on luvassa vastaavanlainen mielenilmaus.
Mitä oikeasti tapahtui kolosseumin lähellä?
Lämmin kesäyö Roomassa. Kuljeskellaan ja flirttailaaan, pidetään kädestä ja hyväillään. Yhtäkkiä edessä on poliisiauton valonheittimet. Roberto ja Michele väittävät vain suudelleensa. Karabinieeri väittää toista: Epäsiveettömyyttä. Pimeydessä molemmat tekivät epäsiveellisen teon. Rangaistus lakikirjan pykälän 527 mukaan.
Homojärjestö syyttää diskriminoinnista. Myös vasemmistopuolue on lähtenyt syyttämään poliisia. Tarvitaan anteeksipyyntö ”noitavainosta homoja vastaan”. Polisii sanoo, että samalla tavalla olisi toimittu, vaikka kyseessä olisi ollut heteropari. Oikeisto sijoittuu poliisin puolelle. Poliisi teki vain työtään eikä homoilla ole mitään erityisiä rangaistusvapaita alueita.
Mitä Roberto, 27, ja Michele, 28, oikeasti tekivät? Poliisista kerrotaan, että suutelu kyllä hyväksytään, ja tiedetään, että katuosuus Kolosseumin ja Lateranbasilikan välillä on ”gaystreet”. Eikä poliisi pyri moralisoimaan, mutta nämä pojat menivät liian pitkälle. Eikä poliisi kyttäillyt puistopenkeillä istuskelevia vaan oltiin leveällä kadulla maailman tunnetuimpien muistomerkkien äärellä.
Homojärjestöt ilmottivat kiss-in –tapahtumasta, mutta ei päästy yksimielisyyteen ajasta ja niinpä sunnuntaina oli jo ensimmäinen ja torstaina tulee olemaan toinen suutelukierros.
(sz-online)