Homojen parantajat ja manaajat psykiatrikongressis

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 12

Kongressi pidetään lokakuun 11.-13. päivinä Grazissa Itävallassa. Uskonnon edustajat ja psykiatrit pohtivat, mten homoja ja lesboja hoidetaan ja voiko psykooseissa olla syynä yliluonnollisia asioita. Homot ja terapeutit protestoivat.

Jo vuodesta 1992 WHO on ilmaissut, että homoseksuaalisus ei ole sairaus. Mutta aika ajoin vanhat uskomukset nousevat uudelleen pintaan. Kongressin teemana on: Uskonnollisuus psykiatriassa ja psykoterapiassa. Kongressin aikana on workshop, jonka järjestää saksalainen diplomisosiaalityöntekijä Markus Hoffmann, joka kuuluu evankelis-fundamentalistiseen ryhmään ”Aavikkovirta”.Sen ryhmän tavoitteena on neuvonnan avulla muuttaa homoja heteroiksi.
==========

Salzburger Nachrichten kertoo, että psykiatrikongressin kiistanalainen esiintyjä, ex-homo Hoffmann, on synnyttänyt paljon vastalauseita. Myös homojen parantamisteema on kiistanalainen. Homoutta yritetään taas patologsoida, kriminalisoida ja esittää pahuutena. Kongressin järjestäjät yrittävät nyt löytää Hoffmannin workshopille kakkosvetäjän esim. homopiireistä, jotta aihe jotenkin ”pehmenisi”.

Itävallan psykiatri- ja psykoterapiayhdistyksen (ÖGPP) varapuheenjohtaja ilmoitti torstaina, että järjestö vetäytyy kongressi-isännyydestä, ellei Hoffmannia poisteta esiintyjälistalta. Innsbruckin lääketieteellisen yliopiston biologisen psykiatrian laitoksen johtaja on pyytänyt, että hänen nimensä vedetään pois kongressin johtoryhmästä selkkauksen vuoksi. Salzburgin ja Innsbruckin psykiatrian klinikoilla kiertää nimilistoja, joissa protestoidaan näitä kiistanalaisia kongressin workshoppeja vastaan (ex-gay Hoffmann ja manaaja Hogan).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

12 kommenttia

Kongressin järjestäjille tuli tämä hälinä yllätyksenä. Kumpaakaan, homojenparantajaa ja pahojen henkien manaajaa ei aktiivisesti kutsuttu kongressiin. Aaavikkovirta-järjestön nokkamies Hoffmann lähetti ”Call for Papers”-määräaikana omat ehdotuksensa. Jos järjestö toimisi manipulatiivisesti, heitä ei olisi hyväksytty, mutta Aavikkovirran (Wüstenstrom) kotisivuilla painotetaan vapaaehtoisuutta, kertovat järjestäjät.

Wieniläinen sosiaalialan neuvoja näkee asian toisin. Hän kertoo, että hänellä on ollut hoitosuhde nuoreen mieheen, joka on käynyt Aavikkovirran tilaisuuksissa. Tälle kerrottiin, että hänen isänsä kokee syyllisyyttä poikansa homoudesta ja sen takia hänen on suuntauduttava uudelleen. Se on aivopesua.

(derstandard.de)

=========

Helsingissä on lokakuussa uskonnollissävyinen kaupunkitapahtuma. Mainoslehteä jaettiin kesällä ynmpäri Helsinkiä. Yksi keskeinen teema oli ainakin siinä lehdessä kehitysopin kritiikki. Mukaan on tulossa Amerikasta asti joku saarnaaja. Tietääkö kukaaan tarkemmin tapahtumasta ja sen taustasta? Ovatko homojenparantajat mukana?
Homojenparantaja Hoffmann ei tule psykiatrikongressiin. Eilen oli monenlaista yhteydenottoa ja kannanottoa ja kaikki se johti siihen, että Hoffmann peruutti.

Ainakin 10 lehtijuttua kertoo tästä sotkusta. Täytyypä lukea ne ja katsoa kuka heitti viimeisen kiven ja miten suhtaudutaan manaajan pitämään workshoppiin.