Yhteenveto Espanjan vaaleista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Espanajan vaalit menivät ja homoliitot pelastuivat. Mutta vaara oli suuri ja todellinen. Ennen vaaleja hyvin tehokkaasti mobilisoitiin homojen vastaisuuteen. Heidän oikeuksiaan yritettiin polkea maahan. Se aiheutti paljon ahdistusta. Esim. ulkomaalaisten homojen osalta vaadittiin integraatiosopimusta, eli olisi allekirjoitettava sopimus, jossa sitoudutaan espanjalaisiin tapoihin. Homoliitot leimattiin iljettäviksi ja yksi oikeistopoliitikko sanoi, että se olisi samaa kuin hän menisi vuohensa kanssa naimisiin. Se on Sodomaa ja Gomorraa.

Nyt Zapatero voitti selvin numeroin. Mutta konservatiivit saivat 40% äänistä. Homot ja lesbot eivät etukäteen tienneet, miten vahva muutoshalu maassa on, ja sen vuoksi pelättiin, että homoliitot peruutetaan, jos konservatiivit voittaisivat. Se olisi merkinnyt synkän katolisen Espanjan paluuta. Sitä pelättiin.

Katolisen kirkon asema on vahva ja piispainkonferenssi kehotti epäsuorasti ihmisiä äänestämään konservatiiveja: "Aito kristitty äänestää vain konservatiivien Rahoyta". Se herätti pahennusta erityisesti vasemmistomielisissä, koska paperilla Espanja on maallinen, sekulaari yhteiskunta. Nyt kuitenkin Zapatero voitti ja uhkana on, että katolisen kirkon rahahanoja pienennetään. Kirkko iski itse itseään vyön alle.

Yhteiskunta on ollut kahtia jakautuneena jo kansalaissodasta 1936-37 alkaen. On ollut sosialistit ja fasistit. Mutta nyt näissä vaaleissa iso osa kansasta ilmaisi, että Espanjan on pyrittävä eroon isoäidin ajoista ja suuntauduttava kohti Eurooppaa.

Vaalien jälkeen homot ja lesbot juhlivat, mutta vain pienimuotoisesti. Taustalla oli uhkana ETAn terroriteot. Nytkin pelättiin terroria. HLBTI-piireissä iloittiin, mutta oltiin varovaisia iskujen pelossa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Zapatero on saanut aikaan sen, että homoliitot ovat täysin rinnastettavissa heteroliittoihin. Onko vielä jotain odotettavissa? Kaikki saavutettin jo Zapateron ensimmäisen hallituskauden aikana, ja homoliitto on täydellinen kopio heteroiden avioliitosta. Lisäksi on vielä adoptio-oikeus. Se merkitsee, että vaikka ei olekaan homoliitossa vaan avoliitossa, homopari voi adoptoida, jos elämänolosuhteet ovat riittävän hyvät.

Tavallaan homoliitot nauttivat jopa paremmasta asemasta kuin heteroliitot. Adoptioasioissa homoliitoissa olevat ovat ehkä jopa etulyöntiasemassa, koska parit ovat useimmiten hyvin koulutettuja ja kykeneviä lapsen kasvattamsieen. Ja iso osa vasemmistolaisesti ajattelevista haluaa, että Espanja on mallikelpoinen progressiviinen maa EU:ssa.

(eilen haastattelu Pink Channelin ohjelmassa)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!