Unkarilaisterroristit ottivat kohteekseen homot

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

12.11.2009 Hyökkäykset homopaikkoihin viime vuonna

György Budaházy -nimisen miehen ympärille kerääntynyt terroristijoukko on ollut homopaikkoihin kohdistuneiden hyökkäysten takana. Tiistaina tutkintaviranomaiset julkaisivat tiedotteen tutkimusten nykytilanteesta.

Viime vuonna Budapestin pride-viikon aikana tehtiin polttopullohyökkäys yhteen homobaariin ja yhteen saunaan. Vahingot olivat huomattavia, mutta paikalla olleiden valppauden takia henkilövahinkoja ei tullut.

Terroristiryhmässä on viranomaisten mukaan ainakin 16 henkilöä. He muodostavat "Hunniliikkeen" eli terroristiryhmän, joka käyttää ulkoparlamentaarisia keinoja (uhkailuja ja attentaatteja)sosialistista hallitusta vastaan. Polttopullohyökkäyksiä tehtiin viime vuonna sosialistisia poliitikkoja vastaan. Rahaa saatiin pankkiryöstöllä.

Magnum-saunaan heitettiin neljä polttopulloa. Niistä kaksi syttyi. Paikka tuli täyteen savua. Yksi henkilö kärsi savumyrkytyksestä. Ennen hyökkäystä soitettiiin saunaan ja tarkistettiin, että väkeä oli paikalla. Pari päivää aikaisemmin oli hyökätty Budapestin keskustassa Action-homobaariin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Tänä syksynä joukon johtaja György Budaházy on ollut oikeudessa. Siellä oli myös hänen tukijoukkojaan runsaslukuisina. Äärioikeistolaisilla nettisivuilla häntä pidetään sankarina.


15.8.2009 Terroristiryhmä suunnitteli hyökkäyksiä

Poliisi ja tiedustelupalvelu Unkarissa pidättivät eilen veljesparin, joka suunnitteli polttopullohyökkäyksiä mm. homopareja vastaan. Veljekset kuuluvat kansalliseen Unkarin nuolet -vapautussotajoukkoon. Muutama kuukausi sitten pidätettiin neljä muuta ryhmään kuuluvaa miestä, jotka aikoivat attentaattia sosialistipuolueen kansanedustajaa vastaan. Myöhemmin otettiin kiinni pommien valmistaja, ääriradikaali György Budaházy, joka oli pitkään karkuteillä.

(Blikk.hu)

*****

Pommimies György Budaházy on toiminut aktiivisesti myös Budapestin Pride- kulkueita vastaan. Hän on esiintynyt netissä salanimellä Tomcat ja hänestä ja pommitehtaasta on monta mainintaa englanninkielisen wikipedian "Budapest Pride" -tekstissä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!