Kirjaston homofobinen CD-levy piiloon?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

Englannissa ja Saksassa on hälisty aika paljon jamaikalaisten reggae-laulajien homofobiasta. Bounty Killer ja Sizzla ovat saaneet Schengen-maihin maahantulokiellon, mutta siitä huolimatta esim. Sizzla on jotain kautta saanut viisumin ja on esiintynyt viime päivinä Unkarissa ja Itävallassa.

Birminghamin kirjastosta löytyi pari kuukautta sitten jamaikalaista ns, vihamusiikkia, ja tieto pääsi uutisjuttuihin saakka. Pääkaupunkiseudun kirjastojen tietojärjestelmästä käy ilmi, että esim. Bounty Killerin levy The Art of War" on Kirjasto 10:n hyllyssä. Siinä on kaksi homojen hakkamiseen kehottavaa kappaletta: Man
ah bad man ja Look Good. Voisiko ne panna tiskin alle homofobian vastaisen päivän tapahtuman ajaksi klo 14-16?

Kirjastosta Samuli Kunttu vastaa:

"Olit esittänyt toivomuksen, että poistaisimme tietyn äänitteen hyllystämme kansainvälisen homofobian vastaisen päivän ajaksi levyn sisällön takia. Vaikka hyvin ymmärrän näkökulmasi ja pidän henkilökohtaisesti väkivaltaan seksuaalivähemmistöjä kohtaan kehottavaa musiikkia vastenmielisenä, emme valitettavasti voi suostua pyyntöösi. Kyseinen musiikki kertoo jamaikalaisesta nyky-yhteiskunnasta ja siellä vallitsevista ajatusmalleista, eikä kirjastolla ole mielestäni oikeutta tai syytä estää kenenkään siihen tutustumista.

Kirjastojen kokoelmien luonne on sellainen, että niistä löytyy aina sellaista materiaalia, joka saattaa loukata jotakin kansanryhmää. Yhtenä lähtökohtana voi pitää sitä, että kirjastolaisten tai kirjaston asiakkaiden vastenmielisyys joitain sisältöjä kohtaan ei saa estää näiden levittämistä. Se, että jotakin aineistoa on kirjastossa esillä, ei tarkoita, että kirjasto jollakin tapaa allekirjoittaisi aineiston sisällön. Kirjastot ovat ympäri maailman toimineet sananvapauden puolestapuhujina ja sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään estämättä. Jos lähtisimme sensuroimaan aineistoa omien tai asiakkaittemme mielihalujen mukaan, ei sananvapaus toteutuisi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kuriositeettina lisäisin, että esimerkiksi Yhdysvalloissa käytävässä sensuurikeskustelussa nimenomaan homo- ja lesboyhteisöt ovat tunnettuja erittäin tiukasta, kaikkea sensuuria vastustavasta kannastaan. Takana lienee ajatusmalli siitä, että alun perin "hyvää tarkoittava" sensuuri saattaa hyvin helposti kääntyä nimenomaan vähemmistöjä vastaan suunnatuksi".

*****

Onhan se noinkin. Ja Raamattu pitäisi ensimmäisenä pistää tiskin alle, kuten täällä ranneliikkeessä joku aikoinaan totesi…

6 kommenttia

Liikuttavaa. Olikos kirjastoissa Seta-lehti kehotuskiellon aikana.
Ei homojen hakkaamiseen kehoittava musiikki tosiaan ole ainoaa rikollista (eikö rikokseen kehoittaminen ole rikollista?) materiaalia kirjastoissa, mutta olisi hauska saada sinne kokoelmien jatkoksi esimerkiksi useampi kopio Mein Kampfia ja vaikkapa sitten lapsipornografiaa. Kirjaston tietokoneilta on innokkaasti estetty pääsy pornon pariin ylipäätään. Ja eikö pornokin nyt kuvasta mitä graafisimmalla tavalla koko länsimaisen yhteiskunnan kauneusihanteita ja suhtautumista seksualisuuteen.

No. En haluaisi edellisiä sinne, mutta voisi sieltä alkaa poistaa kaikkea muutakin.